maanantai 24. maaliskuuta 2014

11.06
Nyt kun reissua on takana jo hurjat 20 päivää, on korkea aika tehdä katsaus siihen, mitä olen matkalla kaivannut kotoa. Kodilla tässä tarkoitetaan muuten sekä Suomea että Lontoota, joskin itse Lontoota ei ole ollut ikävä pätkääkään. Eilen, kun istuskelin bambumajassa ja katselin kukkuloita järven toisella puolella, ihmettelin oikein itsekin, että miten ihmeessä jaksoin asua siellä ylikansoitetussa asfalttiviidakossa yli 6 vuotta, kun maailmassa on leppoisia ja luonnonkauniitakin paikkoja.



Mutta eipäs nyt mollata Lontoota sen enempää, vaan mennään asiaan. Perheen ja kavereiden lisäksi reissussa on ehtinyt tulla ikävä seuraavia asioita, näin aikajärjestyksessä:

1) Brittihuumori

Tai miksei suomalainenkin huumori, kunhan se on kuivaa ja sarkastista. Tätä tuli ikävä ihan ensimmäisenä, kun tuttu päiväannos jäi saamatta. Nepalilaiset eivät pahemmin mustaa huumoria harrasta, ja muut matkalla vastaan tulleet turistitkin tuntuvat olevan enimmäkseen amerikkalaisia ja saksalaisia. Monta kertaa olen ollut vähällä puuskahtaa, että sanokaa nyt joku jotain poliittisesti epäkorrektia!

2) Vanhempieni kesämökki

En tiedä miksi, eihän siellä nyt ole edes kesä. Mutta on se vain kaunis ja leppoisa paikka, ja toisin kuin reissussa, siellä ei koko ajan tarvitse siirtyä paikasta toiseen tai tehdä päätöksiä ja valintoja.

3) Miehet, joiden kanssa voi olla ihan vain kaveria

Kun yritän olla ystävällinen ja peruskohtelias, niin tuppaan hymyilemään ihan vimmatusti, mikä sitten ymmärretään vähän väliä väärin ja jopas taas on kiusallista. Huoh. Nepalissa länsimaalaiset tuntuvat myös olevan supersuosittuja, ainakin siitä päätellen, että ihan pelkkä hurmaava persoonani ei yleensä riitä takaamaan näin paljon huomiota. Välillä on myös vaikea tulkita, onko paikallisilla jotain taka-ajatuksia vai ei. Tapasin esimerkiksi Kathmandussa espanjalaisen kaverini nepalilaisen kaverin hyvin lyhyesti, ja vaikka emme ehtineet tutustua oikein ollenkaan, kuuluu tästä tyypistä nykyään harva se päivä, koska olisi kuulemma niin kiva nähdä mahdollisimman pian. Mitähän tästä pitäisi päätellä? Onko tyyppi vain huolissaan yksin matkaavan turistiparan hyvinvoinnista? Tai innokas varmistamaan, että turistit viihtyvät hänen kotimaassaan? Ovatko nepalilaiset aina näin avoimia ja ystävällisiä? Vai ovatko ne kuulleet huhuja länsimaisten kevytkenkäisyydestä? Jospa se haluaakin rikkaan ulkomaisen vaimon tai EU-kansalaisuuden? Skeptinen länkkäri minussa miettii, että jotainhan se tahtoo, kun ei meillä kotipuolessa ole tapana noin ystävällisiä olla.



0 kommenttia:

Lähetä kommentti