Miten pääsin lentopelostani

Koska viime aikoina on sattunut useampi vakava lento-onnettomuus, jatkan vielä vähän lentomatkustamisesta.

Olen niitä ihmisiä, jotka nauttivat lentämisestä. Kun kone tekee kaarroksen, minun tekee joskus mieli itsekin levittää käteni ja hihkaista WHIIIIIIII... Ihmettelen mielelläni pilviä niiden yläpuolelta ja varaan ikkunapaikan aina, kun voin. Minusta on hauskaa tutustua eri lentoyhtiöiden tarjoamiin aterioihin, ja pidän siitä, että saan montaa eri ruokaa pienissä astioissaan — lentokoneruokaa parjataan paljon, mutta minä söisin sitä hyvällä halulla maan pinnallakin. Pitkiä lentoja odotan innolla jo pelkästään niillä esitettävien elokuvien vuoksi. Ennen kaikkea pidän lentämisestä, koska lennoilla en voi hoitaa mitään arkisia asioitani ja saan vain rentoutua monta tuntia yhteen menoon.

Kuva: Shek Graham

En ole aina suhtautunut lentämiseen näin leppoisasti. Päinvastoin, vielä viitisen vuotta sitten pelkäsin lentämistä enemmän kuin mitään muuta. Lensin kyllä, koska haluni matkustaa oli vielä suurempi kuin lentopelkoni, mutta hermoilin jokaista lentoa jo monta päivää etukäteen. Lentokentällä laskin sekunteja siihen, koska olisi liian myöhäistä kääntyä takaisin. Koneessa katselin muita matkustajia ja mietin, että näiden ihmisten kanssa minä tulen kuolemaan. Nousua pelkäsin kaikista eniten, koska inhosin katsella, kuinka turvallinen maankamara loittoni luotani ja olin vakuuttunut, että nousussa kaikki koneen piilevät mekaaniset ongelmat tulisivat karmaisevalla tavalla esille. Loppulennon keskityin puristamaan käsinojiani rystyset pinkeinä ja kiukuttelemaan matkaseuralleni, mikäli tämä rohkeni nukkua sen sijaan, että olisi rauhoitellut minua. Tarkkailin lentohenkilökunnan olemusta lähes tauotta ja näin siinä kuviteltuja merkkejä huolestumisesta. Suorastaan rukoilin, ettei turbulenssia tulisi, ja panikoin lähes jokaista lentokoneen tuottamaa ääntä.

Jos lennon päässä ei olisi odottanut jokin ihana matkakohde, olisin mieluummin käynyt saman päivän aikana hammaslääkärissä, verikokeissa ja työhaastattelussa, täyttänyt veroilmoitukseni ja kärsinyt vatsataudin kuin lentänyt yhtään mihinkään. En olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä voisin oikeasti nauttia lentämisestä ja vieläpä olla se, joka turbulenssissa rauhoittelee vierustovereitaan. Miten tähän on tultu?

1. Pakotin itseni lennoille vaikka mikä olisi

Mikään ei tehoa irrationaalisiin pelkoihin niin kuin siedätyshoito. Kun asuin Lontoossa, lensin melko usein takaisin Suomeen tai muualle Eurooppaan ja opin vähitellen, mikä kaikki lennolla on aivan normaalia. Totuin eri lentokoneiden pitämiin erilaisiin ääniin, siihen miten koneen siivet tärisevät ja muuttavat muotoaan, miltä laskutelineiden avaaminen kuulostaa. Tajusin, että vaikka kone keikkuukin juuri ennen laskeutumista puolelta toiselle, se silti laskeutuu turvallisesti. Kahdesti koin painajaismaisen turbulenssin, joka sai koneen heittelehtimään täysin holtittomasti puolelta toiselle ja 90% matkustajista puristamaan istuimiaan kasvot valkoisina — ja kummassakaan tapauksessa koneelle ei käynyt mitään. Kerran lensin läpi ukkosmyrskyn ja katselin ikkunasta, kuinka salamat välähtelivät kaikkialla koneen ympärillä muutaman sekunnin välein. Hong Kongin kentällä sain huomata, että laskutelineet kestivät jättimäisenkin koneen painon, vaikka se mätkähti kiitoradalle niin, että vieressäni istunut keski-ikäinen mies kiljui kuin pieni sika.

2. Tutkin tilastoja

Kaikki ovat varmasti kuulleet, että lentäminen on turvallisempaa kuin autoilu. Se ei lohduttanut minua yhtään ennen kuin aloin tutkia tilastoja tarkemmin. Osoittautui, että todennäköisyys sille, että kuolen lento-onnettomuudessa on suunnilleen yksi 11-14 miljoonasta eli lähes lottovoiton luokkaa. Teoriassa voisin siis lentää yhden lennon päivässä 30 000-39 000 vuoden ajan ennen kuin joutuisin onnettomuuteen!

Vertailun vuoksi todennäköisyyteni kuolla auto-onnettomuudessa on noin yksi 5000:sta. Kuolen todennäköisemmin myös salamaniskuun, ruokamyrkytykseen tai sängystä putoamiseen kuin lentämiseen.

Maailmassa lennetään joka päivä keskimäärin 93 000 lentoa. Viimeisen viiden kuukauden aikana on toki sattunut ainakin kolme vakavaa lento-onnettomuutta, mutta samassa ajassa noin 14 229 000 lentoa on laskeutunut turvallisesti.

Kuva: Linda O'Dell

3. Totuttelin turbulenssiin — bussissa

Istuin kerran bussissa kotimaassa, kun keksin verrata bussia lentokoneeseen. Aloin kiinnittää huomiota siihen, miltä tiellä tuntui. Suljin silmäni ja kuvittelin olevani lentokoneessa. Huomasin, että tie bussin alla ei todellakaan ollut tasainen. Bussi hyppi ja pomppi jokaisen kuopan kohdalla, en vain aiemmin ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Lennolla jokainen vastaava töyssy olisi taatusti aiheuttanut minulle pienen paniikin. Aloin ensimmäistä kertaa ajatella ilmaa lentokoneen alla koneen tienä, joka ei sekään voi olla aivan tasainen, varsinkaan pilvien kohdalta. Muistutin itseäni siitä, että toisin kuin autoteillä, ilmassa on myös huomattavasti vähemmän kohteita, joihin törmätä. Seuraavalla lennolla kuvittelin olevani bussissa ja tunsin heti oloni vähän paremmaksi.

Lohduttauduin myös sillä, että turbulenssi ei ole koskaan pudottanut yhtäkään kaupallista matkustajakonetta.

Kuva: Luke Ma

4. Tajusin, että kaikki koneet pitävät ääntä

Edellinen bussiesimerkki toimii tässäkin. Kaikki koneet lentokoneista ruoholeikkureihin pitävät jonkinlaista ääntä, joka yleensä vähän vaihtelee, vaikka kone toimisikin normaalisti. Kun sisäistin tämän, aloin pikkuhiljaa jättää huomiotta myös lennolla kuulemani kolaukset ja nitkahdukset. Oikeasti huoleen onkin luultavasti syytä vasta silloin, jos lennolla kuuluu valtaisa räjähdys.

Vuosia sitten, kun äänet vielä häiritsivät minua, minulla oli myös tapana hukuttaa ne kuuntelemalla musiikkia tai äänikirjoja. Nykyään joillakin lennoilla sähkölaitteet saavat olla päällä myös nousun ajan, jolloin musiikkia voi alkaa kuunnella heti matkan alkumetreillä.

5. Luin lisää koneiden toiminnasta

Moni varmaan tietääkin, että matkustajakone pystyy liidellen laskeutumaan yhdelläkin moottorilla tai jopa ilman moottoreita. Nykyään lentokoneet on myös rakennettu sietämään salamaniskut, joten ukkosmyrskyistä ei niille juuri ole vaaraa, näyttivätpä ne miten hurjilta tahansa. Koneet kestävät 250 000 ampeerin sähkövirran, vaikka keskivertosalaman sähkövirta on "vain" 32 000 ampeeria. Lisäksi jo lentokoneiden pinnan materiaali yleensä johtaa sähköä niin, että suurin osa salaman voimasta pysyy koneen ulkopinnalla. Vaikka jokaiseen kaupalliseen matkustajakoneeseen iskee salama keskimäärin kerran vuodessa, yksikään niistä ei ole joutunut onnettomuuteen salamoinnin takia enää vuosikymmeniin.

6. Opettelin luottamaan alan ammattilaisiin

Osa lentopelostani johtui siitä, että tunsin koneessa oloni kovin avuttomaksi. Jos jotain sattuisi, en voisi tehdä asialle mitään. Jossain vaiheessa mieleeni sitten juolahti, että on kyllä pelkästään positiivista, etten voi millään tavalla vaikuttaa koneen kulkuun! Minä nimittäin ajoin vanhempieni autonkin lähes lunastuskuntoon jo päivää sen jälkeen, kun sain ajokortin. Kuka hullu minut päästäisi minkään kulkuneuvon puikkoihin? Eiköhän ole parasta, että jätän koneen ohjaamisesta huolehtimisen niille, jotka ovat sitä tuhansia tunteja harjoitelleet jo ennen kuin heidän edes annettiin hakea töitä koneen ohjaamosta, sekä niille, jotka seuraavat ja johtavat lentoja maasta käsin. Varsinkaan, kun maailmassa tuskin on toista alaa, jota valvottaisiin ja säädelteltäisiin yhtä tarkasti kuin ilmailua.

Kuva: Frans Zwart

7. Jos mikään ei auttanut, harhautin itseni keskittymään muuhun

Lennoilla onneksi on paljon mahdollisuuksia ajatella jotain muuta kuin pelkojaan: aina voi katsoa elokuvan, kuunnella musiikkia, lukea kirjaa, kaivaa esiin omat eväskarkit (kyllä, aina pitää olla eväskarkkia!) tai tutustua vaikka vieruskaveriin. Joillakin lennoilla voi nykyään myös surffata netissä. Kaikki nämä saavat ajan kulumaan nopeammin ja vievät ajatukset pois kauhuskenaarioista.

Kuva: Matt @ PEK

Näillä keinoilla sain vuosien kuluessa taltutettua oman lentopelkoni, mutta toki muitakin konsteja on. Jos pelkoni olisi äitynyt oikein pahaksi, olisin voinut kokeilla esimerkiksi seuraavia:

Puhelimiin ja tabletteihin voi nykyään ladata sovelluksia, joka auttavat hallitsemaan lentopelkoa. Ne sisältävät mm. rentoutumisharjoituksia, lohduttavia äänityksiä sekä tietoa lentoturvallisuudesta ja siitä, millaisia ääniä tai tuntemuksia lennolla voi odottaa.
Lentoyhtiöt ja muut tahot järjestävät lentopelkoa poistavia kursseja. Nykyään samantyyppisiä kursseja voi käydä myös netissä.
Matkustamohenkilökunnalle voi kertoa peloistaan, jotta he voivat lievittää niitä parhaansa mukaan. Heillä on siihen(kin) koulutus.
Tarvittaessa lääkäri voi myös määrätä lennolle rauhoittavia lääkkeitä.

Entä te muut, pelkäättekö lentämistä? Millä olette päässeet peloista eroon?

Jaa tämä kirjoitus.

2 kommenttia:

Elina / Vaihda vapaalle 25. heinäkuuta 2014 klo 10.23
Hyviä vinkkejä ja toivon, että tämä postaus tavoittaisi lentopelkoiset. Minä olen aina nauttinut lentämisestä, vaikka pitkät lennot joskus puuduttavatkin. Eniten tykkään nousuista ja laskuista sekä juuri kaarroksista, joissa kone kallistuu kivasti. Parasta nyt on tietenkin uusiin paikkoihin pääseminen. Koska olen lentänyt yli sata lentoa, on tullut toki koettua sekin, että vähän on säikähtänyt. Kunnon turbulenssi alkaa oikeasti huolestuttamaan, mutta vain hetkeksi. Sitten lennetään taas tasaisesti ja nopeasti unohtuu, että mitään pomppuisuutta on edes ollutkaan. Lentäminen on kivaa!
VastaaPoista
Vastaukset