Oppaan kirjoittaja on kokenut luteidenkasvattaja, joka on hankkinut ludepesueen kotiinsa - tai erään ystävänsä kotiin - jo kahdesti, kerran Amsterdamista ja kerran Hong Kongista.
Kuva: Sean Ganann |
Luteiden hankinta
Luteita hankitaan usein nopealla aikataululla, enempiä harkitsematta. Luteet ovat toki edullisia lemmikkejä, mutta kannattaa muistaa, että niihin voi joutua sitoutumaan pitkäksi aikaa. Yksittäinen lude voi elää jopa yli vuoden. Se voi myös munia elinaikanaan jopa 300 munaa.
Jos luteita hankitaan alaikäiselle, niistä ovat vastuussa hänen huoltajansa. Luteiden hoito vaatii niin paljon tietoa ja huolellisuutta, että perimmäiseksi vastuunkantajaksi tarvitaan aina aikuinen.
Luteiden hankkimiselle otollisia paikkoja ovat hotellit ja hostellit. Usein hankintaan voi riittää matkalaukun tai muun omaisuuden asettaminen sängylle tai lattialle sängyn lähelle. Joskus luteita voi kuljettaa kotiin myös hiuksissaan tai ylleen pukemissaan vaatteissa.
Toisin kuin usein ajatellaan, luteiden hankinnassa majapaikan tasolla tai siisteydellä ei ole merkitystä. Luteita voi löytää yhtä hyvin rähjäisestä hostellista kuin putipuhtaasta luksushotellistakin. Luteet eivät myöskään yleensä tartuta tauteja, joten siinä mielessä niitä voi hankkia melkein huoletta.
Majapaikkaa valitessa kannattaa tarkastaa huoneen sänky. Jos sängystä tai lakanoista löytyy pieniä veritahroja, mustia pisteitä (luteiden ulostetta) tai hyönteisten munia, olosuhteet luteiden hankkimiselle ovat hyvät. Myös sängystä löytyvät tyhjät hyönteisten "kuoret" voivat kieliä hyvinvoivasta ludepesimästä, sillä kasvaessaan luteet pudottavat useaan kertaan nahkansa.
Mikäli tulet jo hankintatilanteessa katumapäälle, kannattaa mahdollisimman pian siirtää laukut pois sängyn lähettyviltä vaikkapa lipaston päälle ja tutkia ja ravistella koko niiden sisältö.
Kuva: Mazzali |
Mikäli tulet jo hankintatilanteessa katumapäälle, kannattaa mahdollisimman pian siirtää laukut pois sängyn lähettyviltä vaikkapa lipaston päälle ja tutkia ja ravistella koko niiden sisältö.
Luteiden ominaispiirteet
Luteet ovat pieniä, soikionmuotoisia hyönteisiä. Väritykseltään ne ovat ruskeita tai juuri ruokailtuaan punaisia. Aikuiset luteet ovat kooltaan noin omenansiemenen kokoisia. Niillä ei juurikaan ole yksilöiviä piirteitä, joiden perusteella voisit tunnistaa, minkä yksilön nimesit Pirjoksi ja minkä Elli-Petteriksi.
Kuva: AFPMB |
Koska luteet ovat arkoja yöeläimiä ja tulevat esille lähinnä pimeän aikaan omistajiensa nukkuessa, niitä ei usein näe lainkaan, varsinkaan jos ludepesue on vielä verrattain pieni kooltaan.
Luteiden sijoituspaikka
Luteet valitsevat kodissa sijoituspaikkansa itse. Aluksi ne majailevat yleensä sängyssä tai sen lähistöllä, mutta ajan kuluessa ja pesueen kasvaessa niitä saattaa löytyä muualtakin. Ne viihtyvät erityisesti vaatteiden tai sängyn saumoissa, taulujen alla, tapetin halkeamissa, listojen takana ja muissa pienissä raoissa, joista niitä on lähes mahdoton löytää.
Jostain syystä luteet ovat mieltyneet myös esimerkiksi pajusta tai muusta vastaavasta materiaalista punottuihin koreihin tai huonekaluihin. Jos sellaisia on sijoitettu sängyn lähelle, luteet saattavat hyvinkin majailla niissä.
Kuva: Wicker Paradise |
Luteiden ruokinta
Luteet ruokailevat yleensä noin kerran viikossa. Jos ruokinta syystä tai toisesta jää väliin, ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä riittävän viileissä oloissa luteet voivat elää syömättä jopa yli vuoden.
Luteiden ruokinta on edullista, sillä ne käyttävät ruuakseen vain verta. Ihmisveren lisäksi niille kelpaa hyvin myös lemmikkieläinten veri. Ruokailu tapahtuu lähes aina pimeässä, yleensä kun luteiden omistajat tai omistajien lemmikit ovat syvässä unessa.
Ruokinnan haittapuoli on se, että omistajille ja lemmikeille siitä aiheutuu kutiavia puremia. Puremat muistuttavat hyttysenpuremia, mutta ne sijaitsevat yleensä kolmen pureman jonoissa, sillä luteet nauttivat usein kerralla sekä aamiaisen, lounaan että illallisen.
Kuva: KaMa Photography |
Luteista luopuminen
Jokainen elävä olento tulee aikanaan tiensä päähän, mutta luteista luopuminen saattaa silti olla hyvin vaikeaa. Yleensä kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen, sillä he hoitavat luteiden lopettamisen kivuttomasti ja hienotunteisesti. Jos ludepesueesi on kuitenkin vielä pieni, lopettaminen saattaa onnistua myös näillä hyväksi havaituilla kotikonsteilla:
- Pese vuodevaatteet ja matkalaukussa olleet vaatteesi vähintään 60 asteen lämpötilassa ja, mikäli mahdollista, käytä ne kuivausrummussa ainakin puolen tunnin ajan. Tämän oppaan kirjoittaja luopui Hong Kongista hankkimistaan luteista juuri kuivausrumputekniikalla.
- Jos sinulla on sauna, vie vuodevaatteet ja kaikki lämpöä kestävät tavarat 70-80-asteiseen saunaan ainakin tunniksi.
- Kylmänä talvena voit viedä vuodevaatteet ja muut kylmää kestävät esineet myös ulos pakkaseen, kunhan pakkasta on vähintään 17-18 astetta. Joidenkin arvioiden mukaan luteiden lopettamiseen riittää pari tuntia pakkasessa, toisten mukaan se voi viedä neljäkin päivää. Muista, että pakkasta on oltava riittävästi koko tuon ajan.
- Jos sää ei ole riittävän kylmä, laita vuodevaatteet ja muut kylmää kestävät esineet pakastimeen. Vältä sen jälkeen pakastimen avaamista, sillä se nostaa pakastimen lämpötilaa.
- Jos epäilet, että luteesi majailevat sängyn lähistölle sijoitetussa, pajusta tai muusta vastaavasta materiaalista punotussa korissa tai muussa huonekalussa, sulje se sisältöineen muutaman jätesäkin sisälle ja solmi säkit tiukasti kiinni. Tämän metodin haittapuoli on, että et voi avata säkkejä pitkään aikaan, sillä luteet voivat selvitä syömättä jopa yli vuoden, varsinkin viileissä oloissa. Oppaan kirjoittaja onnistui kuitenkin lopettamaan Amsterdamista hankkimansa ludepesueen juuri tällä konstilla.
Kuva: jthornett |
Hauskoja hetkiä luteiden parissa!
Hrr, tämä on suurin yksittäinen syy, miksi ärsyttää yöpyä hotelleissa tällä mantereella. Meillä on kunnon rituaalit kehittyneet hotellien kanssa: etukäteen jumalaton googlausmaraton kaikilla mahdollisilla lude+hotelli-nimiyhdistelmillä, ja paikan päällä sitten ainakin vartin kestävä taskulampun kanssa patjojen välissä ryömintä ja kaikkien mahdollisten puukolojen tarkistus. Opittiin tämä, kun kerran mentiin hotelliin, ja ihmeteltiin, että onpa vähän hassu makea haju huoneessa... ja kappas, siinähän lude tapitti, keskellä tapettia. Ilmeisesti niitä tarvitsee olla ihan järkyttävä määrä sen hajun kehittyäkseen.
VastaaPoistaFloridassa eräässä vuokratalossa löydettiin merkkejä luteista vasta kolmen päivän asumisen jälkeen. Ostettiin silloin sellainen höyrypuhallin, jota mainostettiin, että "Kills bed bugs", ja höyrytettiin läpi kaikki vaatteet sekä matkalaukku. Kai se toimi, sillä mitään ei tullut mukana, onneksi.
Noita teidän rituaaleja voisi suositella muillekin! :)
PoistaHyvä idea toi höyrypuhallin, käsittääkseni jotkut tuholaistorjujatkin käyttää niitä luteiden tappamiseen. Jenkeissä myydään myös sellaisia laatikoita, joihin voi laittaa matkalaukun kuumentumaan: http://www.amazon.com/ThermalStrike-Expedition-Bed-Heat-Treatment/dp/B004ZMS8P8 Vähän niin kuin minisauna.
Tosta luteiden hajusta olen kuullut, mutta onneksi ei ole vielä niin isoa yhdyskuntaa tullut vastaan, että olisin sen itse kokenut!
Jenkeissä myytävät laitteet toimivat 120 voltin jännitteellä, tuolta sivulta löytyy erilaisia vaihtoehtoja. http://www.amazon.com/ThermalStrike-Expedition-Bed-Heat-Treatment/dp/B004ZMS8P8
PoistaMe pääsimme luteista eroon suomessa myytävällä laitteella, www.bugterm.fi
Mitään hajua emme huomanneet, vaikka luteita oli aika paljon sängyissä, hajuaisti ei kyllä muutenkaan toimi hyvin, ehkä joku herkkänenäisempi olisi haistanut.
Ai miten ihana opas! Pitkän harkinnan jälkeen taidan kuitenkin olla sitä mieltä, etten ole vielä valmis noin vastuulliseen hommaan :D
VastaaPoistaEi missään nimessä kannata hankkia niitä vielä, jos ei koe olevansa siihen valmis! ;)
PoistaHyvä kirjoitus. JA oikaisu. Luteista on käytännössä mahdoton "luopua" omin voimin. Luopumiseen vaaditaan aina ammattiapua - ja usein sekään ei riitä. Eli itselleni on käynyt niin, että syöpäläiset pysyvät poissa joitakin kuukausia, kunnes populaatio taas elpyy. Kaikkia näitä ohjeita kannattaa toki noudattaa. Ei niistä haittaakaan ole. Ongelma vain on paljon pahempi kuin useimmat edes pystyvät kuvittelemaan.
PoistaKiitos kommentista! :) Tuo on ihan totta, että monet eivät pysty edes kuvittelemaan, millaisen painajaismaisen riesan luteista voi saada. Muistan elävästi, kuinka aloin Lontoossa jo olla ihan epätoivoinen, kun puremia vain ilmestyi lisää joka yö monen viikon ajan. Lopulta en meinannut saada enää edes nukuttua, ja tuntui todella vaikealta päästä luteista eroon. Ihan sitä en silti allekirjoita, että se olisi omin konstein täysin mahdotonta, koska asuin Lontoon kämpässäni monta vuotta vielä tämän lude-episodin jälkeenkin, eikä ongelma onneksi koskaan palannut. :)
PoistaMeillä todettu luteita 4-5kk sitten.myrkyttäjät kutsuttiin heti paikalle ja sänky pussitettu ja kupit sängynjaloissa. Kysymys kuuluukin, ne joilla on ollut lude ongelma, onko siitä päässyt OIKEASTI eroon??? Myrkyttäjieb neuvojen mukaan sängyn pussin saa avata n.6kk jälkeen, mutta itse aukon pitää pussia ja kuppeja vuoden ainakin...pelko vaan on että kun kuulen ongelman olevan ohi, alkaisi sama rumba uudestaan! En edes pahimmalle vihamiehelleni toivoisi tälläistä ongelmaa!
VastaaPoista