Yksi parhaita hetkiä Lontoon kokoiseen suurkaupunkiin kotiutumisessa oli se, kun vihdoin aloin tuntea itseni paikalliseksi. Yhtäkkiä huomasin, että tunnistin kaupungin rakennuksista muitakin kuin kuuluisimmat nähtävyydet ja pystyin pelkästä postinumerosta päättelemään, missä päin kaupunkia ja millaisella alueella joku tietty paikka sijaitsi. Tiesin metrokarttaa vilkaisemattakin, mikä on nopein reitti Waterloosta Notting Hilliin ja osasin yöbussilla kotiin vaikka unissanikin (kirjaimellisesti - mikään ei ole niin helppoa kuin yöbussiin nukahtaminen). Toisaalta tiesin myös, milloin oli helpompaa ottaa bussi tai kävellä kuin vaivautua metron uumeniin, ja osasin neuvoa eksyneet turistit oikeaan suuntaan.
Jostain ihme syystä eksyneiden turistien neuvominen tuntui tässä vaiheessa erityisen mukavalta. Ehkä siinä ero aiempaan jotenkin konkretisoitui: vielä vähän aikaa sittenhän sitä oli itse aivan yhtä hukassa, mutta nyt osasi sujuvasti vastata kaikkiin matkailijoiden yleisimpiin kysymyksiin.
Noihin aikoihin kävelin joka päivä työmatkallani Trafalgar Square -aukion läpi Sohoon. Trafalgar Square oli koko työmatkani kohokohta, sillä siellä tapahtui aina jotain uutta ja kiinnostavaa. Sitä paitsi sieltä näki juuri ja juuri Big Benin. Tunsin kyllä itseni yhä enenevässä määrin paikalliseksi, mutta en todellakaan niin paikalliseksi, ettenkö olisi yhä innostunut Lontoon kuuluisimmasta nähtävyydestä.
Eräänä aurinkoisena aamuna olin juuri kävellyt hyvillä mielin koko aukion poikki, kun joku koputti varovasti olkapäätäni. "Ah, taas joku eksynyt turisti, joka ei löydä tietä Covent Gardeniin", ajattelin ja vaihdoin kasvoilleni laupiaimman "kysy pois vain" -hymyni.
Kun käännyin katsomaan, nuori aasialainen tyttö edessäni näytti vaivaantuneelta. Hän oli ilmeisesti todella arka, koska hän katsoi minua pälyillen, eikä tuntunut saavan asiaansa sanottua. Voi toista! Tuollainen ujostelu on ihan turhaa, minähän olen helposti lähestyttävä ja ehdin kyllä hyvin käyttää muutaman minuutin turistien auttamiseen.
Sekuntien hiljaisuuden jälkeen tyttöparka rohkaisi mielensä ja kakaisi ilmoille:
"Anteeksi nyt, mutta halusin vain kertoa, että hameesi on hinautunut ylös laukkusi alle niin, että takapuolesi näkyy."
Pikainen tarkastus osoitti, että tyttö oli oikeassa: olin kävellyt koko kaupungin vilkkaimman aukion halki takalisto iloisesti vilkkuen!
Mulle on sattunut noin pari kertaa, mutta ei onneksi Trafalgar Squarella... No, onneksi ei ollut ketään tuttua näkemässä? ;)
VastaaPoistaSe tyttö onneksi pysäytti mut noin 5 minuuttia ennen kuin olisin kävellyt toimiston ovesta sisään ja esitellyt takapuoltani kaikille työkavereille. :D
PoistaAuts, etkä :D No onneksi sentään selvisi tämäkin ennen kuin pääsit töihin ;)
VastaaPoistaÄlä muuta sano! :D
Poista