 |
| Kuva: chezshai |
Minun oli vaikea rentoutua, mutta yritin olla jännittämättä jalkalihaksiani, ettei niitä hierova thai-tyttö kiinnittäisi asiaan huomiota. Tyttö oli polvistunut eteeni, luontevasti. Itse en osannut katsoa häntä alas päin.
Katseeni harhaili ikkunaan, jonka takana Bangkok painautui kyyryyn koko elämäni sankimman vesisateen alla. Viemärit eivät vetäneet, mutta sillä ei ollut merkitystä, sillä tuona päivänä mikään ei säilynyt kuivana. Kaksikymmentä senttiä ruskeaa likavettä velloi jo uomassa, jota vielä muutama minuutti sitten olisin kutsunut kaduksi.
Olin läpimärkä, alusvaatteita myöten, vaikka olin kävellyt sateessa vain kaksi tai kolme metriä. Ovelta ovelle, manikyyristä hierontaan, vain muutama askel ja vieläpä valtaisan sateenvarjon alla. Sateenvarjon olin saanut tytöltä, joka teki manikyyrini. Hän oli nauranut ja estellyt, kun lupasin palauttaa sen.
 |
| Kuva: Tom |
Yritin keventää oloani jutustelemalla, vaikka hierojani vaikutti hiljaiselta. Kysyin, onko hän kotoisin Bangkokista. Hän ei ollut. Hän tuli Pohjois-Thaimaasta. Tajusin, etten tiennyt Pohjois-Thaimaasta juuri mitään.
Halusin kuitenkin pitää keskustelua yllä. Utelin, viihtyykö hierojani Bangkokissa. Vastaukseksi sain: "Kymmenen vuotta. Pitkän aikaa jo". Peitin hetkellisen hämmennykseni ja myönsin, että kymmenen vuotta on pitkä aika.
Kun kysyin hierojani ikää, hän kertoi olevansa 26-vuotias. Laskeskelin, että hän siis muutti Bangkokiin jo 16-vuotiaana. Se sai tytön helähtämään hersyvään nauruun. "Ei, ei", hän selvensi, "En ole 16-vuotias, olen 26-vuotias! Mutta me thait olemme pienempikokoisia kuin te länsimaalaiset". Nyt minuakin jo nauratti.
Hierojani alkoi hänkin päästä jutustelun makuun. Hän kysyi minulta, onko Suomessa "chiileys". En parhaalla tahdollanikaan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, ja hymyilimme molemmat hämillämme.
Vaihdoin puheenaihetta ja tiedustelin, kuinka kuuma Bangkokissa kuumimmillaan on. Vastaukseksi sain "Ei paljon, nyt ei ole sesonki. Sinä olet päivän toinen asiakas". Kysyin, koska sesonkiaika on. "Ei sitä oikeastaan ole. Ennen oli enemmän asiakkaita, mutta nykyään kaikki menevät Vietnamiin ja Kambodžaan."
Lopuksi hierojani kysyi, haluaisinko lasin vettä. Toki. Hän nousi, laittoi teeveden tulelle ja jatkoi iloisesti "Otatko sokeria myös?" Kiitos mielelläni, hymyilin vastaukseksi.
Ovensuussa huomasin, että oloni oli keventynyt, ainakin vähän. Sadekin näytti lakanneen. Kipaisin takaisin naapurin kauneushoitolaan ja onnistuin palauttamaan lainaamani sateenvarjon koko henkilökunnan estelyistä huolimatta.
Tuttu tunne tuo valkoisen naisen taakka. Erityisesti Aasiassa reissatessa se oma onnekkuus syntymäpaikan suhteen on kyllä koko ajan takaraivossa. Siltikin juuri hieronnassa käydessä tai vaatteita ostaessa se on korostunut (kun puhutaan siis palvelutilanteista, kodittomuus ym. erikseen) eli juuri sellaisissa tilanteissa missä toinen myy jotain sellaista mikä on ns. ylimääräistä palvelua.
VastaaPoistaKielitaidon puute tuntuu usein jättävän näkymättömän muurin paikallisen ja turistin / ulkomaalaisen välille. Vaikka elekielelläkin pärjää pitkälle niin satoja kertoja olen toivonut, että osaisin kommunikoida paikallisten kielellä enemmänkin kuin ne pakolliset kohteliaisuussanat (vaikka toinen siis puhuisikin englantia), kielen opetteleminen kun kuitenkin kertoisi syvemmästä kiinnostuksesta ja arvostuksesta paikallista kulttuuria kohtaan. Olen sitä mieltä, että se syvempi kiinnostus taas pienentää sitä muuria paikallisen ja turistin / ulkomaalaisen välillä. Toki ystävällisyys ja arvostus ilman kielitaitoakin on ihana asia ja jättää aina jäljen. Ja eiväthän asiat näin yksinkertaisia tietysti ole, mutta ehkä selittänee omia tunteitani toisinaan ollessani turisti tai ulkomaalainen.
Aasiassa tuohon tunteeseen tosiaan törmää paljon, enkä koskaan oikein tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Tuossa jalkahieronnassa se vielä oikein korostuu, koska hieroja on usein polvillaan lattialla, kun itse istut ylempänä tuolilla.
PoistaOlen samaa mieltä, että kielen opetteleminen kannattaa aina ja osoittaa arvostusta. Puhumattakaan siitä, että se on myös mielenkiintoista. :) Joskin nykyään en esim. viikon reissuja varten yleensä jaksa opetella kuin ne pakolliset "kiitos" ym, mutta vähänkään pidemmällä reissulla yritän oppia enemmän.