Lontoon ihanuus ja kauheus

On vaikea uskoa, että Lontoo on kotikaupunkini enää vähän yli kaksi kuukautta. Hirvittää. Jännittää. Ihastuttaa! Kuvittelen, etten ole muutosta vielä moksiskaan, mutta yhtäkkiä iltaisin on vaikea saada unta ja päivisin olen väsynyt silloinkin, kun olen nukkunut kunnon yöunet.

Kuuden ja puolen vuoden ajanjakso tiettyine ihmisineen ja rutiineineen tulossa tiensä päähän. Viimeiset kuukaudet, viikot ja päivät liukuvat alta armotonta tahtia. Toisaalta en malta odottaa, että pääsen uusiin seikkailuihin, luonnonkauniimpiin maisemiin ja kiireettömämpään ympäristöön. Toisaalta mieli pyrkii hidastamaan aikaa ja nauttimaan vielä hetken pidempään arkisista pubi-lounaista, kirpeistä talviaamuista, Piccadillyn värivaloista, kotisohvasta, Sohon ruokakojuista, metron tutuista kuulutuksista ja yöbusseista Thamesin yli. Mittailen Lontoon kivikatuja ja arvuuttelen mielessäni jatkuvasti, mitä tulen täältä kaipaamaan, jotta ymmärtäisin arvostaa oikeita asioita jo nyt. (Edit: En olisi ikinä arvannut, mitä reissussa lopulta tuli ensimmäisenä ikävä.)

Mitkäköhän pienet ja mitättömiltä tuntuvat asiat ensi vuonna laukaisevat koti-ikävän? Tajuanko yhtäkkiä, että Lontoossa minulla oli kaikki, mitä haluta saattaa? Vai huomaanko etäisyyttä saatuani, ettei Lontoo alunperinkään ollut minun kaupunkini ja minun olisi pitänyt karistaa sen pölyt jaloistani jo paljon aiemmin? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin odotan vastauksia ensi keväältä. Sitä odotellessa ajattelin kirjoittaa ylös, mistä Lontoossa tällä hetkellä pidän ja mikä saa pinnani kiristymään. Esittelyssä Lontoon ihanuus ja kauheus!

Lontoon ihanuus

Lontoossa on aina jotain uutta nähtävää

Myönnän, että pidän tätä edelleen itsestäänselvyytenä. Lontoossa on kaikkea - tai ainakin melkein. Eri kaupunginosat ovat täysin omanlaisiaan, ja jokaisen kadunkulman takaa voi löytyä jotain yllättävää. Vielä yli kuuden vuoden jälkeen löydän Lontoosta helposti alueita, joilla en ole koskaan käynyt. On paljon asioita, joita en ole koskaan tehnyt. En ole käynyt Thamesin ylittävällä köysiradalla, en Little Venicessä, enkä Columbia Road Flower Marketilla. En ole vieraillut Science Museumissa tai Lontoon suurimmalla hindutemppelillä. Joka kevät narsissien ja kirsikkapuiden kukkiessa vannoin, että seuraavana kesänä kävisin piknikillä Hampton Court Palacen puistossa. Nyt olen havahtunut siihen, että en koskaan tehnyt niin. Sama pätee moniin ravintoloihin, joita parhaan ystäväni kanssa halusimme kokeilla. Puhumattakaan kaikista taidenäyttelyistä, näytelmistä, musikaaleista, keikoista ja toinen toistaan erikoisemmista tapahtumista, joista en usein edes ole ollut tietoinen. Jos Timeout Londonin sivuilta etsii tekemistä pelkästään tälle päivälle, tuloksia tulee 791 sivua.

Lontoo maistuu hyvältä

Brittiläistä ruokaa haukutaan usein ja mielestäni ihan turhaan. Perinteinen täkäläinen ruoka on niin lähellä perinteistä suomalaista ruokaa (mitä shepherd's pie on jos ei jauhelihaperunalaatikkoa?), että ainakaan suomalaisilla ei ole varaa kritisoida. Jos ruuan lisäksi valmistaa hyvin ja hyvistä raaka-aineista, se vie taatusti kielen mennessään.

Aivan oma lukunsa ovat sitten Lontoon ravintolat. Tiedän jo, että niitä todellakin tulee ikävä. Täällä ovat edustettuina melkein kaikki maailman keittiöt. Suomeen verrattuna ravintolat ovat edullisia ja ruoka keskimäärin reilusti tasokkaampaa. Suosittelenkin ehdottomasti ruokamatkoja Lontooseen.

Lontoossa on mukava sairastaa

Minulla kesti omien ennakkoluulojeni takia kauan tajuta tämä, mutta NHS eli täkäläinen ilmainen terveydenhuolto on uskomattoman hieno juttu. Olen viime vuosina alkanut fanittaa paikallista terveyskeskustani ihan täysillä. Ainakin omalle kohdalleni on sattunut todella päteviä ja mukavia lääkäreitä, jotka ihan oikeasti kuuntelevat mitä minulla on sanottavana, tutkivat asiat perusteellisesti ja vielä tarjoavat reilusti sympatiaa, kun olen kipeä. Nykyiset lääkärini ovat niin herttaisia, että melkein tekee mieli sairastua. Lisäbonuksena kaikki hoito on ilmaista ja määrätyt lääkkeet samoin joko ilmaisia tai melkein ilmaisia. Tämä pätee muuten myös kaikkiin EU-kansalaisiin, niihinkin, jotka ovat täällä vain lomalla. Tervetuloa siis Lontooseen sairastamaan!

Lontoo suvaitsee erilaisuutta

Valkoihoiset britit ovat omassa pääkaupungissaan vähemmistö. Vuonna 2011 heitä oli lontoolaisista 45%. Lontoolaisista 37% on syntynyt Ison-Britannian ulkopuolella. Pelkästään yli 10 000 asukkaan vähemmistöjä on yli 50. Täällä myös puhutaan yli 300 kieltä. Kun samaan kaupunkiin asettuu näin sekalainen sakki, on kertakaikkiaan pakko yrittää tulla toimeen. Yleensä ottaen Lontoossa onkin ihanan kansainvälinen ja suvaitsevainen ilmapiiri. Rasismi on täällä niin tuomittavaa, että se on suoranainen tabu. Mielipiteitä, joita Suomessa esitetään julkisuudessa eduskuntaa myöten ilman sen suurempia seurauksia, ei täällä uskaltaisi lausua ääneen edes vitsinä kavereiden kesken. Tietenkin poikkeuksia on, ja kuuluisa sellainen on Emma West. Muutama vuosi sitten Emma aiheutti kohun lontoolaisessa raitiovaunussa laukomillaan rasistisilla kommenteilla, jotka saatiin videolle. Tänä päivänä Emma vastaa kommenteistaan oikeudessa.

Lontoo osaa nauraa itselleen

Brittihuumoria tulen ihan varmasti kaipaamaan. Sekä sen laatua että määrää. Tuntuu, että joka toinen britti toimistolla on stand up -koomikko, niin läpitunkeva elementti huumori täällä jokapäiväisessä elämässä on. Tilanteeseen kuin tilanteeseen löytyy salamana hauska kommentti ja usein huumori on mustaa tai itseironista. Erittäin yleistä kaverien kesken on myös hyväntahtoinen naljailu, eli täkäläisittäin "banter". Joskus sitä toivoisi, että muut kansat ottaisivat briteistä mallia ja nauraisivat enemmän itselleen.

Lontoo koreilee keväällä

Kuten kaverini joskus totesi, parhaat kaksi syytä muuttaa Lontooseen ovat maalis- ja huhtikuu. Kun Suomessa maata peittää likainen lumi, jonka alta pikkuhiljaa paljastuu kuollutta ruohoa ja koirankakkaa, ja paras mitä voi toivoa ovat pajunkissat, Lontoossa sekä kukat että puut kukkivat ja aurinko paistaa. Joskus on jopa hellettä. Samoin syksyllä lämpimät ilmat jatkuvat huomattavasti pidemmälle. Pari vuotta sitten istuin kavereideni kanssa South Bankillä terassilla lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kun lämpötila oli +25C.

Lontoossa tukka on hyvin

Jostain syystä en ole Suomesta löytänyt yhtä ainoaa kampaajaa, joka olisi osannut leikata ja värjätä hiukseni niin kuin haluan. Miksi näin on, on minulle mysteeri, koska en mielestäni pyydä mitään mahdottomuuksia. Aina olen myös selittänyt toiveitani mahdollisimman selkeästi ja näyttänyt kampaajalle kasan kuvia. Mutta ei niin ei! Joka kerta menee poikkeuksetta pieleen. Olen Suomessa ainakin kolme kertaa pyytänyt olla blondi ja kävellyt sitten kampaajalta ihan samana brunettena kuin tullessakin. Mulle on myös leikattu maailman karmein otsis, joka oli todella lyhyt ja vielä lyheni reunoilta ylöspäin, eikä todellakaan sopinut kasvoihini. Kerran yksi kampaaja käytti pelkkään otsiksen leikkaamiseen 45 minuuttia ja yritti sitten rahastaa siitä 50 euroa. Useamman kerran minulta on leikattu 10-15cm enemmän hiuksia kuin mitä pyysin, ja olen lähtenyt kampaajalta lähes itku kurkussa.

Joskus vannoin, että suomalaiselle kampaajalle en enää mene, ja leikkautin ja värjäsin hiukseni vuosikausia vain ja ainoastaan Lontoossa. Kertaakaan ei tullut katastrofia, ja monta kertaa lähdin kampaajalta aivan innoissani. Sain myös ne blondit hiukset heti, kun niitä pyysin. Vuosi sitten kesälomalla sain kuitenkin päähäni, että haluan uuden lookin ja heti, ja koska Suomessa olin, päätin uskautautua Helsingissä kampaajalle. Iso virhe. Kampaajani oli nuori, epävarma tyttö, joka teki kaiken, mitä kielsin tekemästä. Kun näytin kuvasta, että haluan vähintään solisluille ulottuvan tukan, sain kampauksen, joka tuskin ulottui korvien alaosaan. Kun sanoin, etten halua mitään kovin kerrostettua tai rikottua, kampaajani myönteli että "ei missään nimessä" ja kerrosti sitten hiukseni noin 5cm tyvestä alaspäin. Kun pyysin, että hiukset olisivat edestä pidemmät kuin takaa, lopputulos oli tasapitkä. Kun erikseen mainitsin, etten halua taakse sen pituista tukkaa, että latvat kääntyvät ärsyttävästi väkisin ulospäin sojottamaan, niin arvatkaa mitä sain? Kyllä, juuri ne ulospäin sojottavat latvat. Pardon my French, mutta lopputulos näytti 90-lukulaiselta petolinnun perseeltä, ja kuljin seuraavat neljä kuukautta hiukset kiinni. Ei ikinä enää.

Lontoon kauheus

Lontooksi koti on home

Lontoossa voi asua mukavasti ja hulppeasti, jos on varaa. Ainakaan itse en täällä kuitenkaan yllä samaan elintasoon kuin Suomessa, vaikka palkassa niin sanottu Lontoon lisä onkin. Tähän suomalaiset kaverini tuppaavat muistuttamaan, että kyllä Helsingissäkin saa maksaa korkeita vuokria. Epäilemättä, mutta se, mitä sillä rahalla saa, on jotain ihan muuta kuin Lontoossa.

Otetaan esimerkiksi vaikka nykyinen vuokrakämppäni, johon uppoaa noin puolet palkastani. Huvittavaa kyllä aion nyt haukkua sen pystyyn, vaikka aikaisempiin Lontoon kämppiini verrattuna se on ihana, tilava ja (mikä tärkeintä) kokonaan minun. Mutta kun se on yhtä aikaa homeinen ja vetoisa. Sen seinissä on näkyviä homeläikkiä ja pehmeitä kosteusvaurioita, joita voi tökkiä sormella. Se on ihan miten sattuu rakennettu. Joka nurkka on vähän vinossa ja sinne päin maalattu. Pahimmilla sateilla katto on vuotanut, ja koko lattian peittää tietysti likainen kokolattiamatto. Suihkussa vedenpainetta ei ole nimeksikään, vessa vetää jos vetää ja käsiä pestessä voi valita joko jääkylmää tai tulikuumaa vettä. On oikeastaan jo huvittavaa seurata, miten Suomessa asuvat kaverini kylään tullessaan repeävät nauramaan, kun taas paikalliset hihkuvat ihastuksesta.

Lontoo vilisee, metelöi ja mekastaa

"London's got everything. But sometimes I just want nothing." Lausahdus on napattu viime aikoina metron seiniä koristaneesta mainoksesta, joka ainakin omalla kohdallani osui ja upposi.

Kuuleman mukaan maailmassa on paljon ahtaampiakin kaupunkeja, mutta Lontoon ruuhkat koettelevat silti hermoja. Keskustan kaduilla pelkkä ihmisten väisteleminen vie koko aivokapasiteetin. Aina on joku turisti tiellä ja metroon saa jonottaa ja tunkea. Jos jostain löytyy erityisen kotoisa pubi tai kahvila, niin istumapaikkaa sieltä on turha toivoa.

Ruokakaupassa jätän joskus jotain ostamatta pelkästään sen takia, etten jaksa taistella tietäni kärrymeren läpi juuri sille oikealle hyllylle. Pienen suomalaisen kotikaupunkini niin sanotut jouluruuhkat ovat suorastaan rentouttavia verrattuna normaaliin arki-iltaan lontoolaisessa supermarketissa. Lisäksi Suomessa mieli lepää jo sen takia, että ulkona näkee kauas horisonttiin. Lontoossa näkee tasan kadun toisen puolen seinään, eikä yhtään pidemmälle. Koskaan ei myöskään ole hiljaista. Jos autoja vielä pääseekin pakoon, niin vähintään lentokoneiden äänet kuuluvat kaikkialle.

Lontoon kesät ja talvet ovat laimeita

Jos kevät ja syksy ovat ihanaa aikaa Lontoossa, niin kesät ja talvet voisikin sitten viettää jossain muualla. Monena kesänä on satanut harva se päivä, ja jos aurinko on sitten hellinytkin, niin missä siitä nautit, kun ei ole merenrantoja, järviä tai kesämökkejä? No puistoissa, mutta ei se ole sama asia. Talvi täällä taas on oikeastaan vain tylsempi ja kylmempi versio kesästä.

Lontoo söheltää säälittä

Pinnani kiristyy lähes aina, kun yritän asioida pankkini, puhelinfirmani tai oikeastaan minkä tahansa firman kanssa. Jos sovitaan, että puhelinlinjan asentaja tulee käymään jonain tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, niin jo etukäteen arvaan, ettei se tule, eikä se soita peruakseen. Jos harmittaa, voin vaihtaa firmaa, mutta muissa firmoissa törmään ihan samoihin ongelmiin, kunnes en jaksa enää välittää. Samoin jos tilaan netistä paketin ja varmistan, että olen kotona oikeaan aikaan sitä vastaanottamassa, niin postimies ei edes koputa, vaan sujauttaa vaan postiluukusta "we called but you were out" -lappusen. Ellei sitten vaan nakkaa pakettia kaaressa aidan yli puutarhaan, josta se sitten monen päivän kuluttua löytyy rikkoutuneena ja sateen kastelemana.

Posti ylipäänsä menee usein täysin väärään osoitteeseen. Kerran kämppikseni otti vastaan valtaisan kukkakimpun, koska luuli, että se oli minulle, mutta ei, salainen ihailijani ei ottanut vieläkään yhteyttä. Yritin viikon toimittaa kauniita ja selvästi kalliita kukkia oikeaan osoitteeseen ennen kuin ne kuolivat. Toisella kertaa saimme Amazonista tilatun paketin, jonka kiikutin avaamattomana takaisin postiin. Suurin osa työkavereistani ihmetteli aidosti, miksi en vain pitänyt sitä pakettia, siellähän olisi voinut olla jotain arvokasta. Viime viikolla eräs työkaverini kertoi saaneensa postissa naapurinsa silmälasit ja heittäneensä ne roskiin.

Lontoo ei välitä vessoistaan

Lontoon vessat ansaitsevat ihan oman mainintansa. Kun pubeissa tai ravintoloissa käy vessassa, saattaa hyvinkin olla, että ensimmäisessä vessassa koko lukko on lähtenyt irti, eikä uutta ole jaksettu asentaa. Toisessa ei ole WC-istuimen muoviosaa. Kolmannesta on hajonnut koukku, johon laukkunsa voisi ripustaa. Mikään vessoista ei vedä kunnolla, ja tilaa on niin vähän, että melkein täytyy nousta pöntölle seisomaan, jotta oven mahtuisi sulkemaan perässään.

Käsipesulla voi valita joko tulikuumaa tai jääkylmää vettä. Pahimmassa tapauksessa hana on sellainen, josta tulee vettä vain silloin, kun hanan yläosaa painaa, joten hanan alla voi pitää vain yhtä kättä kerrallaan. Loppuhuipentumana käsienkuivaaja on tietenkin joko rikki tai puhaltaa niin onnettoman vähän ilmaa, ettei se mitään kuivaa kuitenkaan.

Viekas Lontoo pihistää rahasi

Tämä on monen suurkaupungin ongelma, eikä Lontoo ole poikkeus. Kantapään kautta olen oppinut, että pubissa ei lasketa käsilaukkua lattialle, ei edes siihen oman tuolin ja seinän väliseen pieneen rakoon, johon ei kukaan muka ylety. Kadulla kävellessä käsilaukkua ei vaan roikoteta olalla, vaan siitä otetaan tukeva ote niin, että oma käsivarsi peittää koko vetoketjun (joka muuten on aina suljettu niin päin, että sen voi avata vain oman valvovan silmän alta). Jos mukana on selkäreppu ja käteistä tai mitään muuta arvokasta, niin arvotavarat piilotetaan repun hankalimpaan nurkkaan ja pidetään yleisillä paikoilla visusti piilossa. Jos käteistä ei voi pitää piilossa, niin kannattaa miettiä kahdesti, laittaako reppua enää siinä yhteydessä selkäänsä vai pitääkö sitä tiukasti silmällä.



Siinäpä tämänhetkiset ihastuksen ja ärsytyksen kohteeni. Lupaan päivittää listan ensi keväänä, kunhan olen reissussa saanut vähän perspektiiviä. Sitä odotellessa olisi kiva kuulla kommentteja muilta. Mistä tykkäätte ja ette tykkää Lontoossa? Entä Suomessa tai missä sitten asuttekin?

P.S. Jos Lontoo kiinnostaa, voit tsekata muut Lontoo-aiheiset postaukseni täältä.

Jaa tämä kirjoitus.

• Facebook
• Twitter
• Google+
• Pinterest
• StumbleUpon
• Delicious
• LinkedIn
• Reddit
• Technorati

​