Top 3 pahimmat koti-ikävän laukaisijat

Ulkosuomalaisen koti-ikävä on jännä juttu. Se ei yleensä tule niistä asioista, joista luulisi. Ei salmiakin, ruisleivän, viilin tai piimän puutteesta. Ei siitä, ettei koko kaupungista löydy kunnon saunaa. Eikä edes siitä, että jos saunan sitten löytääkin, niin ne tuhannet järvet ainakin puuttuvat.

Ihan ikävöimisen arvoinen maisema.

Maailmalla oppii kyllä arvostamaan juuri noita yllämainittuja asioita ihan uudella tavalla, ja siksi niistä muistaa nauttia kaksin verroin Suomessa käydessään. Uuden asuinmaan arjessa niitä tulee silti ajateltua aika vähän, koska hyvää ruokaa ja kauniita maisemia on yleensä edelleen tarjolla.

Mikä sen koti-ikävän sitten laukaisee? No ainakin omalla kohdallani nämä kolme asiaa:

1) Sanonnat ja käsitteet, jotka vain toinen suomalainen voi ymmärtää

Usein ohikiitävän, mutta sitäkin riipaisevamman koti-ikävän tunteen aiheuttaa minulla ihan arkinen keskustelu, johon sopisi loistavasti jokin suomalainen sanonta. Se on jo aivan kielen päällä, kunnes yhtäkkiä tajuan, ettei se toimi englanniksi. Tai jos toimisikin, niin sitä saisi selittää ja selittää, ja se pilaisi koko pointin. Vai miten käännetään esimerkiksi "kuolema kuittaa univelat", "normipäivä" tai "sama vika Rahikaisella"? Entä miten ulkomaalaisen saa ymmärtämään, että "Moottoritiellä on puuma" on hauska nimi matkablogille? Tai että ulkomaalainen on itse parhaillaan se Vesa, joka ei vaan tajuu?

Näissä tilanteissa sitä yhtäkkiä kaipaa suomalaista juttukaveria. Sellaista, joka osaa laulaa Piiiiikku Kaaakkosen poooostin ja tietää, miten jäihin uponnut kaveri pelastetaan kaulaliinan avulla. Joka saattaa meilata otsikolla "Mitä kuuluu Marja-Leena?", vaikkei vastaanottajissa ole yhtään Marja-Leenaa. Joka jotain kummeksuessaan loihtii kasvoilleen Iltalypsystä tutun karjakkokatseen. Sama kaveri osaa myös tarvittaessa lausua sanat "Helsinki-Vantaa", "Utsjoki-Kevo" ja "Kvaerner Masa-Yards". Sitä kaveria minulla on ikävä.

2) Kokemukset, joista itse jää paitsi, kun ei ole paikalla kotimaassa

Viime kuussa pieni koti-ikävän poikanen iski, kun äiti kertoi, että vanhempani odottelivat parhaillaan siskoni lapsia kylään ja aikoivat juoda pullakahvit ja syödä jäätelöä siskontyttöni nimipäivän kunniaksi. Perinteiset suomalaiset pullakahvit! Siellä meidän keittiössä! Koko porukalla! Tai siis jälleen kerran: koko porukalla, mutta ilman minua.

Ei liene yllättävää, että Suomessa elämä jatkuu entiseen tapaan, vaikka en olekaan paikalla. Tulee nimipäiviä ja syntymäpäiviä, häitä ja hautajaisia, syntymiä ja kuolemia. Suurimpiin tapahtumiin olen yrittänyt osallistua, mutta aina se ei ole ollut mahdollista. Olen joutunut jättämään väliin esimerkiksi kaikkien kaverieni polttarit sekä yhden kaverini häät. Puhumattakaan pienemmistä tapahtumista. Nykyään Facebookista voi helposti seurata, kuinka kotimaan kaverini järjestävät halloween-bileet tai menevät yhdessä syömään ja leffaan juuri sillä porukalla, johon itse ennen kuuluin.

Toisaalta koti-ikävän voi laukaista myös mikä tahansa suurta osaa suomalaisista koskettava kokemus. Viimeksi sen teki ensilumi. Istuin pahaa aavistamatta Lontoossa työpöytäni ääressä, kun Ylen uutisten nettisivuille alkoi ilmestyä ankeanharmaita lumikuvia ja raportteja liukkaista teistä. Kuvat eivät edes olleet erityisen kauniita, mutta tunsin jääväni paitsi jostain yhteisöllisestä, kun Facebook samalla täyttyi "ulkona sataa lunta!" -tyyppisistä innostuneista statuksista.

3) Kotimaasta tutut, samoina toistuvat tilanteet

Joskus sitä erehtyy katsomaan netistä uutiset, joissa suomalainen uutisankkuri sanoo juuri tietyllä tavalla "Tässä Yle uutiset, hyvää iltaa", ja ennen kuin huomaakaan, tuo päällisin puolin viaton lause on nostanut tipan silmään. Ehkä se salavihkaa muistuttaa kaikista niistä kerroista, kun on perheen kanssa istunut olohuoneen sohvalla tuijottamassa telkkaria jonakin arkisena lauantaina. Tiedä häntä. Yleensä kysymys on kuitenkin nimenomaan tilanteista, joihin Suomessa ei kiinnittänyt mitään huomiota, mutta jotka toistuivat siellä riittävän usein. Pieniä, merkityksettömiä asioita, jotka eivät tismalleen samanlaisina toistu missään muualla. Se, miltä kuulostaa Broadcasters-nauru tai junan kuuluttaja, joka sanoo "Hetken kuluttua Tampere. Vi anländer om en stund till Tammerfors".