maanantai 27. tammikuuta 2014

Cision julkaisi viime viikolla listan Suomen suosituimmista matkablogeista. Onnittelut kärkikymmenikölle - kaikki ovat paikkansa ansainneet! Koska listalta kuitenkin puuttui muutama oma suosikkini, aloin miettiä, mitkä blogit itse palkitsisin ja miksi. Sain huomata, että on vaikeaa laittaa blogit noin vain numerojärjestykseen, sillä eri bloggaajat ovat hyviä eri asioissa. Joku koristelee bloginsa henkeäsalpaavan kauniilla valokuvilla, toinen taas osaa valita juuri ne oikeat sanat. Siksi päätin listata lempiblogini osa-alueittain: paras ulkoasu, parhaat tekstit, parhaat kuvat, paras seikkailu, paras asenne ja paras kokonaisuus.


Paras ulkoasu

La Vida Loca 2.0



Kirjoittaja: Matkailualan ammattikorkeakoulututkinnon opiskellut Sari, joka on mm. asunut vuoden Meksikossa ja käynyt korkeakouluvaihdossa Perussa. Nykyään Porvoossa asuva Sari käsittelee matkailun lisäksi blogissaan myös muuta elämää.

Tiivistelmä: Täytyy myöntää, että La Vida Loca 2.0 on minulle uusi tuttavuus, mutta ihastuin sen ulkoasuun heti. Pidän blogin yksinkertaisista linjoista, suurista kuvista ja selkeästä fontista.

Matkakohteet: Etelä-Amerikka, Norja

Sopii erityisesti: Latinalaisen Amerikan ystäville

Pisteet näistä: Kaunis ja harmoninen ulkoasu, jossa jokainen yksityiskohta tukee kokonaisuutta. Blogipostausten otsikointi.

Mitä toivoisin lisää: Matkailuaiheisia postauksia. Helpomman tavan hakea vanhoja kirjoituksia aihepiireittäin.

Esimerkkipostaus: Mikä niissä lattareissa niin rakastuttaa?

Muita visuaalisesti upeita blogeja:



Parhaat tekstit

Moottoritiellä on puuma



Kirjoittaja: Päde, omien sanojensa mukaan "varhais-keski-ikänen senioripissis Helsingistä". Teki töitä IT-alalla, kunnes vuonna 2011 päätti lähteä pidempään reissuun. Jämähti lopulta Gili Trawanganin saarelle Indonesiaan. Nauttii auringosta, sukeltaa ja adoptoi jokaisen kulmakunnan apua tarvitsevan kissan.

Tiivistelmä: Kuten jo blogin nimestä voi päätellä, blogia värittää hurtti huumori. Päde kirjoittaa murteella, rempseästi ja ronskistikin, mutta usein niin hauskasti, että ruudun äärellä saa hihitellä ääneen. 

Matkakohteet: Erityisesti Indonesia ja Gili Trawangan, mutta myös muut saman alueen Aasian maat.

Sopii erityisesti: Eläinrakkaille lukijoille, joilla ei pipo kiristä ja jotka eivät hätkähdä sarkasmia tai pientä kiroilua.

Pisteet näistä: Huumori, asenne, inspiroiva elämänmuutos, kirjoitustaito

Mitä toivoisin lisää: Hieman enemmän matkailua / paikallista arkea ja vähemmän kissoja. (Tykkään kyllä kissoistakin, mutta matkailusta tykkään vielä enemmän.)

Esimerkkipostaus: Puutarhauutiset

Muita taitavia sanankäyttäjiä:



Parhaat kuvat

Kaukokaipuu



Kirjoittaja: Nella, nuori matkailusta ja valokuvauksesta innostunut helsinkiläinen. Tuttu mm. yhtenä Instagram Travel Thursdayn järjestäjistä.

Tiivistelmä: Nellan blogiin minua vetävät erityisesti Nellan upeampaakin upeammat matkavalokuvat, mutta ei voi väittää, etteikö Nella osaisi myös kirjoittaa.

Matkakohteet: Suomi, Thaimaa, USA, Singapore, Kroatia, Englanti, Portugali, Saksa, Sveitsi, Norja, Kypros, Ruotsi, Latvia, Italia, Israel

Sopii eritysesti: Valokuvaajille, helsinkiläisille.

Pisteet näistä: Aivan upeat valokuvat, jotka saavat allekirjoittaneen vihertämään kateudesta.

Mitä toivoisin lisää: Juttuja ulkomailta. Tiedän, että lukijoissa on varmasti myös paljon kotimaanmatkaajia ja Nellan valokuvaustaidoilla juttu kuin juttu on kiinnostava, mutta henkilökohtaisesti pidän eniten ulkomaille sijoittuvista postauksista - mitä eksoottisempi kohde, sen parempi.

Esimerkkipostaus: New Yorkista Pohjois-Kyprokselle

Muita taitavia valokuvaajia:


Paras seikkailu

Jukka Salminen - kuvia ja tarinoita polkupyörämatkoilta



Kirjoittaja: Vuonna 1982 syntynyt Jukka. Polkupyöräilijä, joka selvästi nauttii myös kirjoittamisesta ja runoilusta. Pyöräili maailman ympäri vuosina 2005-2011. Lähti vuonna 2013 uuteen seikkailuun ja pyöräilee parhaillaan Etelä-Amerikan halki.

Tiivistelmä: Taidolla kirjoitettuja juttuja siitä, miltä tuntuu pyöräillä läpi Saharan autiomaan tai telttailla Kolumbian vuoristossa vain pyörälaukkuihin mahtuva omaisuus mukanaan. Kaunista suomen kieltä, pohdintaa, runojakin.

Matkakohteet: Monia eri kohteita aina Australiasta Saksaan, Egyptistä Etelä-Afrikkaan, Meksikosta New Yorkiin ja Kolumbista Argentiinaan. 

Sopii erityisesti: Pyöräilijöille ja muille seikkailunhaluisille. Lukijoille, jotka arvostavat huolella laadittuja tekstejä, kauniita valokuvia tai runoja.

Pisteet näistä: Kirjoitustaito, laadukkaat valokuvat, blogin ulkoasu, bloggaajan rohkeus ja kyky elää hetkessä

Mitä toivoisin lisää: En oikeastaan ole suuri runojen kuluttaja, joten toivoisin enemmän pidempiä tarinoita, joissa Jukka kuvailee kokemuksiaan. Odotan myös Jukan päivityksiä innolla, joten toivoisin taajempaa päivitystiheyttä, vaikkakin ymmärrän, että pyöräillessä bloggaamiseen ei aina ole mahdollisuutta.


Muita eeppisiä seikkailuja:



Paras asenne / persoona

My Exploration



Kirjoittaja: Äärettömän herttainen, huumorintajuinen ja positiivinen Emma. Asuu nykyään Suomessa kahden kulttuurin kodissa aviomiehensä ja pienen tyttärensä kanssa.

Tiivistelmä: Vuonna 2010 vasta 21-vuotias Emma lähti matkalle Suomesta Euroopan kautta Ghanaan. Ghanassa Emma rakastui paikalliseen mieheen, jonka kanssa hän nykyään asuu kotoisassa Suomessa. Pariskunnalla on myös suloinen pieni tytär Amila. Vuosien varrella blogi onkin muuttanut muotoaan pelkästä matkablogista useampia aiheita ja erityisesti lapsiperheen elämää käsitteleväksi blogiksi. Emma kuitenkin kirjoittaa niin hauskasti ja elävästi, että tällainen lapsetonkin lukija odottaa hänen postauksiaan joka viikko innolla!

Matkakohteet: Erityisesti Ghana, mutta myös muut Afrikan ja Euroopan maat

Sopii erityisesti: Pienten lasten vanhemmille, monikulttuurisille perheille, Afrikasta innostuneille.

Pisteet näistä: Emman ihana, positiivinen asenne ja persoonallinen kirjoitustyyli.

Mitä toivoisin lisää: Olen niin koukuttunut Emman postauksiin, että en taida edes toivoa lisää postauksia ulkomailta.

Esimerkkipostaus: Ja mitä tästä opimme?

Muita, joilla on mahtava asenne:



Paras kokonaisuus

Fiilistelijän pilvilinnoja


Kirjoittaja: Rimma, tuore aviovaimo, eläinten ystävä ja valokuvaukseen hurahtanut reppureissaaja.

Tiivistelmä: Cisionin listauksessa ykköspaikalle noussut Rimma on itse asiassa minulle uusi tuttavuus. Hän bloggaa paitsi häistään, myös häämatkastaan maailman ympäri. Blogin teksti on sujuvaa ja aiheet kiinnostavia, eikä matkailun huonojakaan puolia lakaista maton alle. Myös tekstejä koristavat kuvat hivelevät silmää.

Matkakohteet: USA, Uusi-Seelanti, Australia, Thaimaa, Myanmar

Sopii erityisesti: Tuleville morsiamille, reppureissaajille ja myös kauneudesta ja muodista kiinnostuneille

Pisteet näistä: Kaikki perusasiat ovat kunnossa: kaunis ulkoasu, hienot valokuvat, tasokkaat tekstit. Pisteet myös ideasta mennä häämatkalle maailman ympäri!

Mitä toivoisin lisää: Tämän blogin kohdalla lähinnä toivoisin, että Rimman häämatka jatkuisi loputtomiin ja blogi pysyisi nimenomaan matkablogina, jota se tällä hetkellä on.




Nyt nuo listattuani poden huonoa omatuntoa siitä, miten monta loistavaa blogia jäi listojen ulkopuolelle. Joissakin tapauksissa vain siksi, etten ole ehtinyt niihin vielä kunnolla tutustumaan. Toisissa siksi, että blogi käsittelee pääasiassa sellaisia maita (esim. USA, Kanarian saaret) tai aktiviteetteja (lasten kanssa matkailu, eräretkeily), joista en itse ole hurjan kiinnostunut. Jos haluat tietää, mitkä blogit olivat hyvin lähellä tulla mainituiksi, vilkaise ihmeessä Suosittelen-linkkejäni blogin oikeassa reunassa.

Mutta se minusta ja yhden ihmisen mielipiteistäni! Myös Supersaver-sivusto etsii parhaillaan Suomen parhaita matkablogeja. Kategorioita on viisi:
Käykää ihmeessä äänestämässä suosikkianne! Äänestysaikaa on 4.2.2014 asti.



13 kommenttia:

  1. Kiitos suosituksesta! Hienoa huomata, että joku lukee minunkin aivoituksiani :) Ja kiitos myös hienosta listasta, bongasin itsekin pari uutta seurattavaa.
    Löysin sun blogin vasta jokin aika sitten, mutta olen innolla lueskellut sitä. Kivaa seurata toisen suomalaisen nykynomadin kirjoitelmia, sillä ihan liian harva bloggailee, vaikka meitä varmasti on enemmänkin olemassa.
    Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vielä vähän wannabe-diginomadi-asteella, mutta kovasti pyrkimässä samantyyppiseen ratkaisuun kun tekin. :) Tai siis se nomadius varmasti luonnistuu, mutta etätöiden eteen pitää vielä tehdä hommia.
      Kiva on ollut lukea myös sun blogia ja huomata, että en ole ihan seonnut, kun haaveilen etätöistä maailmalla. :)

      Poista
  2. Kiva listaus! Mutta hei, mihin olet hävinnyt, edellisestä tekstistäsi näyttää olevan yli kuukausi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hävinnyt matkavalmistelujen syövereihin! Bloginkirjoitukseen olisi ollut halua, mutta ei aikaa, kun piti muuttaa maata, nähdä kaikki kaverit ja sukulaiset ja valmistella reissua. Nyt kaikki alkaa kuitenkin olemaan kohdillaan (ainakin melkein) ja reissu alkaa tiistaina! Sen jälkeen blogikin alkaa varmaan päivittymään taas ihan eri tahtia. :)

      Poista
  3. Olipas iloinen ja imarteleva yllätys bongata blogini listauksestasi. Kiitos! Ja sain pari uutta luettavaa myös itselleni. Toiveesi toteutui, sillä päätin pitää blogini myös jatkossa matkailuaiheisena, vaikka se maailmanympärysmatka valitettavasti tähän palaan loppuikin. Siispä kohti uusia seikkailuja! :) Mukavaa ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että matkailujutut jatkuvat blogissasi! :) Hauskaa kesää sinnekin!

      Poista
  4. Täältähän löytyi yksi uusi luettava lukulistalle :) Tälläisiä listauksia on välillä aina hauska lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löytyi uutta luettavaa! Näitä listauksia on kyllä vaikea kirjoittaa, kun aina jää jotain hyviä blogeja mainitsematta. Sunkin blogiisi tutustuin vasta nyt.

      Sössin tässä yksi päivä myös ne mainitsemani Suosittelen-linkit blogin oikeassa reunassa. Oli tarkoitus päivittää yhden osoite, mutta vahingossa poistinkin kaikki! Ja nyt en enää edes muista mitä kaikkea siellä listallani oli. :(

      Poista
  5. Voi juku, mä löysint tän vasta nyt. Kiitos ihan hurjasti ihanista sanoistasi, oon todella otettu! :)
    Ja kiitos palautteesta, se on aina tervetullutta.

    Ihanaa syksyä sulle!

    VastaaPoista
  6. Mäkin löysin tänne vasta nyt... kiitos tuhannesti maininnasta! :)

    VastaaPoista
  7. Hei kääk ja apua miten ihana listaus, mutta onpa kurja että päädyin tänne vasta nyt! Kiitos kaikesta huolimatta tuhannesti kunniamaininnasta! :)

    VastaaPoista