Eniten olen ollut yhteyksissä Nepalin toiseksi parhaaseen ystävääni, joka on nimeltään Gokul. Muistan hänet elämäniloisena tyyppinä, joka hymyili tai virnuili aivan koko ajan. Vaikka Gokul on lähemmäs kolmekymppinen kahden lapsen isä, hänessä oli jotain poikamaista viattomuutta ja vilperiasennetta. Suomen asteikolla hän oli jo ennen maanjäristystä rutiköyhä ja Nepalin asteikollakin sieltä vähemmän varakkaasta päästä, mutta hänellä oli juuri ja juuri sen verran, että hän ja hänen perheensä tulivat toimeen, ja se riitti pitämään hänet iloisena.
 |
| Gokul silloin, kun kaikki oli vielä hyvin |
Torstain ja perjantain välisenä yönä juttelin Gokulin kanssa Facebookissa. Nepalissa kello oli 3 tai 4 aamuyöllä, Espanjassa oli keskiyö. Gokulin olisi pitänyt olla nukkumassa, mutta hän sanoi, ettei pysty nukkumaan. Hän oli kyllä päässyt siksi yöksi telttaan, jonka jakoi kahden muun kanssa, mutta ilman sänkyä ja peittoa oli vaikea saada unen päästä kiinni, ja hän oli huolissaan perheestään. Ulkona satoi vettä (monsuunikausi on juuri alkamassa) ja hyttyset pörräsivät ympärillä. "Maa järisee taas", kertoi Gokul ja lisäsi, että 20 minuutin sisään oli sattunut viisi pientä jälkijäristystä. Parhaillaan oli menossa isompi.
Gokul oli myös kylmissään. Vaikka Nepalissa voi tähän aikaan vuodesta olla päivisin kuuma, kevät on tänä vuonna myöhässä. Gokulin kotikylä sijaitsee noin 2000 metrin korkeudessa, jossa yölämpötilat ovat muutenkin hyytävän viileitä. Kun vuosi sitten itse majoituin siinä hotellissa, jossa Gokul oli töissä, puin yöksi päälleni kaikki vaatteet, jotka minulla oli mukanani takkia myöten, enkä siltikään meinannut palelemiseltani saada unta. Tuolloin valitin viluani täällä blogissakin, kunnes sain Gokulilta kuumavesipullon lainaan. Lopulta hotellin pojat hamstrasivat hyvää hyvyyttään minulle jostain toisenkin kuumavesipullon.
Puhelimeni piippasi taas. "Haluatko nähdä kuvan talostani?", kysyi Gokul. Pian näytölle ilmestyi kuva puoliksi sortuneesta talosta, josta pilkotti muutama sänky ja hyttysverkko. Suomalaisittain näytti, että talo oli ollut askeettinen jo ennen sortumistaan, mutta kun kysyin Gokulilta, paljonko talon korjaaminen tai uuden rakentaminen tulisi maksamaan, hän sanoi vain, ettei usko enää koskaan elämässään saavansa yhtä hienoa taloa. Myös vessa- ja navettarakennukset olivat romahtaneet. Kysyin, onko hänellä perheineen paikkaa mihin mennä, kunhan jälkijäristykset loppuvat. Hän vastasi, ettei mitään paikkaa vielä ole, koska maanjäristys tuhosi jokaisen rakennuksen hänen kotikylässään.
Pian Gokul kysyi, eikö Espanjassa ole jo myöhä, ja usutti minua nukkumaan. Juttelimme silti vielä hetken, ja sain selville, että vaikka tiet Nagarkotiin olivatkin vaurioituneet, ne olivat silti käyttökunnossa. Se lohdutti edes vähän. Kun sitten lopulta menin nukkumaan, oma sänkyni tuntui naurettavan ylelliseltä. Olisin halunnut teleportata peittoni Gokulin telttaan.
En tiedä huomasitteko, mutta Gokul ei pyytänyt minulta koko tuon keskustelun aikana mitään. Yksikään nepalilaisista ystävistäni ei ole pyytänyt minulta rahaa tai mitään muutakaan, vaikka minulle pieneltä tuntuvat summat elättäisivät heitä kuukauden (hotellin poikien kuukausipalkka oli noin 80 euroa silloin, kun heillä vielä oli työpaikka). Eilen Gokul lopulta kuitenkin antoi periksi ja kirjoitti omalle Facebook-seinälleen näin: "Hei kaikki, tarvitsen apua! Jos täällä on joku, joka haluaa auttaa, niin tarvitsisin ainakin teltan tai ihan mitä vain, mihin pystytte!!!!"
Säikähdin Gokulin päivitystä. Telttoja ei ilmeisesti riitä kaikille tai ne ovat ehkä vain kokoelma muovinkappaleita, eivätkä pidä vettä. Se, että Gokul pyysi Facebookissa apua, kertoo myös siitä, että tilanne alkaa olla epätoivoinen. Kuten aiemmin mainitsin, olemme kyllä keränneet Gokulille ja muille hotellin pojille rahaa täällä. Se ei silti tässä vaiheessa auta, koska kuluu seitsemän päivää ennen kuin saamme rahat tuolta GoFundMe-sivustolta. Sen jälkeen ne täytyy vielä siirtää Nepaliin.
Gokulin lisäksi olen ollut huolesta sekaisin myös Nepalin parhaan kaverini Nawan takia. Nawa on yksi ihanimpia ja epäitsekkäimpiä ikinä tapaamiani ihmisiä. Tiedättehän, kun joku on vaan niin kertakaikkisen hyvä ihminen, että hänet voisi melkein julistaa pyhimykseksi? Nawa on juuri sellainen. Hän ajattelee aina kaikkia muita ihmisiä ennen kuin itseään. Lisäksi Nawa on jonkinlainen psykologinen velho, joka osaa aina aistia muiden ihmisten tunteet ja mielialat, vaikka niitä kuinka yrittäisi salata. Hän huomasi joka kerta, jos olin vähänkään alakuloinen, ja tuli heti aidosti huolestuneena kyselemään, mikä oli vialla.
 |
| Nepalin paras ystäväni Nawa |
Kun saavuin Nagarkotiin ja hotelli oli jo täynnä, Nawa majoitti minut ilmaiseksi hotellin ravintolaan. Erinäisten sattumien seurauksena en kuitenkaan saanut ravintolassa nukuttua juuri ollenkaan. Seuraavana päivänä Nawa varmisteli naurettavan monta kertaa, olenko ihan kunnossa, ja vuodatti, kuinka huolissaan hän minusta oli. Hän myös järjesti minulle hotellista väliaikaisen huoneen, jossa sain ottaa päikkärit sillä aikaa, kun odottelin, että minulle varattu huone vapautuisi.
Eräänä päivänä kävin Nawan kanssa päiväretkellä Dulikhelin naapurikylässä, jossa menimme paikalliseen ravintolaan syömään. Minua puoliksi huvitti, puoliksi nolotti seurata, kuinka Nawa kipitti ainakin viiteen kertaan alakerran keittiöön varmistamaan, että minun annokseni varmasti oli tarpeeksi hygieenisesti valmistettu. Meillä turistiparoilla kun on herkät vatsat, jotka eivät ole tottuneet Nepalin pöpöihin, ja Nawa oli ottanut tehtäväkseen suojella minua niiltäkin.
Paluumatkalla Dulikhelista bussi oli täpötäynnä. Nepalissa se tarkoittaa sitä, että ne jotka eivät mahdu istumaan tai käytävälle seisomaan, joutuvat kiipeämään katolle ja istumaan siellä, satoi tai paistoi. Näytti siltä, että me saisimme seisomapaikat bussin sisältä, mikä sai tietysti Nawan ahdistumaan puolestani, vaikkei minua itse asiassa ollenkaan haitannut seistä. Pian ongelma kuitenkin ratkesi, kun kaksi tuntematonta nepalilaispoikaa luovuttivat meille istumapaikkansa ja kiipesivät katolle.
Kun bussin rahastaja sitten yritti pyytää minulta vähän kalliimman lippuhinnan kuin paikallisilta matkustajilta, Nawa alkoi vimmatusti puolustaa oikeuksiani ja vaatia, että saan maksaa saman hinnan kuin muutkin. Pian puoli bussia liittyi samalle kannalle ja haukkui rahastajan pystyyn. Itse seurasin riitelyä silmät suurina. Ero paikallisen hinnan ja minulta pyydetyn hinnan välillä oli noin 30 senttiä.
Viimeisen viikon aikana en ole kuullut Nawasta juuri mitään. Joku kyllä merkitsi hänet Facebookissa maanjäristyksestä selvinneeksi, joten sain länsimaisten kavereideni loma- ja lounaspäivitysten tykkäämisten lomassa tykätä siitä, että Nawa on elossa. Nawan kotikylän sähköt olivat kuitenkin järistyksen jäljiltä pitkään poikki, joten en kuullut hänestä ennen kuin eilen, ja silloinkin kuulumiset rajoittuivat yhteen nopeaan viestiin: "Joo, täällä on sattunut uskomattomia asioita! Olen turvassa ja niin on perheenikin, mutta menetin taloni ja kaiken, mitä talossa oli, ruuat ja kaikki. Mutta me olemme ok!!!!"
Niin, miten sen nyt ottaa...ok ja ok. Nawalla on vaimo, muutaman vuoden ikäinen poika ja ajoittain sairaalahoitoa vaativa äiti, jotka hekin nukkuvat nyt missä lie teltoissa tai taivasalla. Pahoin pelkään, että Nawan seuraava asunto on sellainen mudasta ja pellistä kyhätty slummihökkeli, joita aiemmin oli vain köyhimmillä kyläläisillä. Toisaalta toivon, että Nawan länsimaiset kaverit yhdistävät voimansa ja auttavat sekä Nawaa että Gokulia rakentamaan uudet talot. Itse haluan ainakin osallistua talotalkoisiin sitten, kun niiden aika on.
Nyt tärkeämpää on silti varmistaa, että pojat perheineen selviävät ensimmäisistä kuukausista ja saavat edes kunnolliset teltat, joissa nukkua. Puhumattakaan juomavedestä ja riittävästä hygieniasta tautien välttämiseksi. Eräs kaverini Kathmandusta kertoi, että talojen raunioissa vielä olevat ruumiit ovat jo alkaneet haista ja kaikki pelkäävät epidemioita.
Koska hätä on suuri, kyllästyin eilen odottelemaan, että saamme kampanjaamme lahjoitetut rahat käsiimme, ja siirsin Western Unionin kautta sekä Gokulille että Nawalle 50 euroa. Olisin siirtänyt enemmänkin, mutta en ole varma, onko Nagarkotin Western Union edes auki ja menevätkö rahat perille. Gokul ja Nawa yrittävät hakea ne tänään, ja minua jännittää. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin ja rahat löytävät tiensä perille!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti