Voiko ihanammin aamun enää alkaa?

Tiistaiaamuna herätyskelloni piipitti taas kello 5:30. Kuumavesipullon vesi oli jo jäähtynyt, kun varovasti kurkotin kättäni peitteen alta ja siirsin verhoja. Ulkona oli vielä hämärää, mutta aivan kuin horisontissa olisi siintänyt aavistus vuorista, jotka olivat tähän asti pysytelleet piilossa. Olisiko tänään se päivä, jolloin lopultakin näkisin maailman korkeimmat huiput?

Kylmästä huolimatta kömmin nopeasti sängystä, sipaisin hiukseni ponnarille ja kiersin kameran kaulaani. Kun vielä etsin käsiini sormikkaat, olin valmis astumaan ulos ovesta, olinhan jälleen kerran nukkunut lähes kaikki vaatteet ylläni.

Aamu sarasti jo melko valoisana, kun kiipesin portaat hotellini päärakennukselle ja sieltä edelleen mäen päällä nököttävälle vaatimattomalle temppelille. Muita ihmisiä ei vielä ollut liikkeellä, mutta jostain ilmestyi musta kulkukoira ja sen kolme suloista pentua. Yksi pennuista vikisi surkeasti, kun ei tahtonut pysyä sisarustensa tahdissa.

Pikkuhiljaa mäelle kerääntyi muitakin turisteja. Puolin ja toisin vaihdettiin hymyjä ja hyvät huomenet. Ihmiset puhuivat lähes kuiskaten ranskaksi ja kielillä, joita en tunnistanut. Linnut sirkuttivat, minuutit kuluivat ja taivas vuorten yllä pysyi haalean punaisena.

Yhtäkkiä väkijoukossa kuului vaimea kohahdus, kun tulenhohtoinen aurinko lopulta pilkisti vuorten ylle. Kamerat alkoivat laulaa, ja samalla jostain ilmestyi ryhmä paikallisia pikkupoikia, jotka yrittivät kaupata kirjoja, julisteita ja magneetteja. Edessämme levittäytyi Himalajan vuoristo, jonka korkeimmat, lumen peittämät huiput kimmeltelivät aamuauringossa.

Ihailin vuorijonoa, kunnes siniseltä taivaalta helottava aurinko alkoi jo aavistuksen lämmittää. Sitten kipaisin takaisin alamäkeen pienelle mökilleni ja otin nopeasti kuuman suihkun. Hiukset vielä märkinä astuin taas ovesta ja suuntasin askeleeni kohti naapurihotellia, joka vaikutti sijaitsevan vielä omaa hotellianikin kauniimmalla paikalla.

Kiivettyäni hotellille johtavat portaat ylös, edessäni levittäytyi ehkä kaunein ikinä näkemäni terassi. Se tuntui leijuvan kaukana laakson riisipeltojen yläpuolella, lähes tyhjän päällä. Joka suuntaan avautui aivan uskomaton maisema Himalan huipuille, joilla liiteli kotkia.

Terassilla oli minun lisäkseni vain yksi pariskunta. Istahdin alas ja tilasin uutta lempijuomaani, höyryävän kuumaa nepalilaista masalateetä. Aamiaiseksi valitsin hedelmillä täytetyn ohukaisen ja hedelmin maustettua puuroa.