Namaste! Juuri muuta en osaakaan vielä nepaliksi sanoa, paitsi kiitos. Pitää opetella lisää. Nyt siihen on myös aikaa, koska majailen sunnuntaista perjantaihin Nagarkotissa, pienessä vuoristokylässä Kathmandun lähellä. Kathmandussa paikalliset eivät ollenkaan ymmärtäneet, miksi halusin tänne viideksi yöksi, koska Nargakotissa "ei ole mitään". Ajattelin, että ne eivät selvästikään ymmärrä suomalaista mökkeilymentaliteettia, sehän on vain mukavaa päästä Kathmandun hälinästä luonnon keskelle rentoutumaan.
Luonnon keskellä täällä kieltämättä ollaankin. Kuten Kathmandun hotellini omistaja asian ilmaisi, "Nagarkotissa on vain viidakkoa". Siis hetkinen. Viidakkoa? Yli 2000 metrissä? "Niin niin", omistaja jatkoi, "mäntypuita ja sen sellaista". Ahaa, aivan, siis mäntyviidakkoa. Kuuleman mukaan täällä on myös leopardeja ja muita villieläimiä, joten paikalliset menevät nukkumaan heti pimeän tultua ja heräävät auringon noustessa.
Äiti ei kyllä usko tätä, mutta heräsin itsekin tänään kukonlaulun aikaan eli kello 5:30. Tarkoitus oli ihailla auringonnousua vuorten yllä, sillä Nagarkot on kuuluisa juuri auringonnousuistaan ja upeista maisemistaan. Tänään sattui kuitenkin olemaan pilvistä, joten kun kipusin ylös tuonne hotellin viereisen temppelin (paikallisten mukaan se on temppeli, omaan silmään se näyttää tiilikasalta) näköalapaikalle, oli se matkaoppaiden hehkuttama spectacular sunrise tämän näköinen.
Istuskelin kuitenkin temppelillä jonkin aikaa fiilistelemässä, kun nyt kerran olin sitä varten repinyt itseni sängystä ylös. Vuorilla kuului vain lintujen laulua ja kukkojen kiekumista. Pikkuhiljaa temppelille kerääntyi myös muita ihmisiä, ja juttelin hetken yhden italialaisen pariskunnan kanssa ennen kuin päädyin syömään aamiaista saksalaisen rouvan ja nepalilaisten munkkien kanssa. Saksalaisrouva kutsui minut kylään johonkin täkäläiseen kaupunkiin, jonka nimen jo unohdin. Näin yksin matkustaessa saa yllättävän paljon kutsuja eri paikkoihin, en edes enää muista mihin kaikkeen olen jo puoliksi lupautunut.
Nyt kello on 8:38 ja olen taas hotellihuoneessani hytisemässä ja odottamassa, että ulkona hiukan lämpenisi, jotta voin lähteä kävelylle. Täällä rakennuksissa ei ole oikeastaan minkäänlaista eristystä eikä lämmitystä, joten sisälämpötila on aika lailla sama kuin ulkolämpötilakin. Vaikka vuoristossa päästään keskipäivällä mukavaan 20-25 asteen lämpöön, öisin lämpötila laskee näillä korkeuksilla 10 asteeseen. Muutaman kerran sisukas suomalainen mökkeilymentaliteettini on jo ollut koetuksella, kun olen palellut sängyssä kahden paksun peiton alla ylläni kaikki mahdolliset vaatteet takkia myöten. Ensi yöksi saan sentään kuumavesipullon, halleluja! Hotellilta saisi myös vuokrata lämmittimen, mutta en ole viitsinyt, koska suurimman osan ajasta täällä ei ole sähköä kuitenkaan. Nepalissa sähkönjakelu toimii niin, että eri paikoissa sähköä on eri aikoihin, tietyn aikataulun mukaan. Kathmandussa tämä ei ollut ongelma, koska hotellillani oli jokin varageneraattori, mutta täällä vuoristokylässä sähköä ja sitä myötä myös kuumaa vettä voi seuraavan kerran odottaa kolmelta iltapäivällä. Luultavasti noin seitsemältä illalla sähköt taas katkeavat ja kylään laskeutuu pimeys. Kummallista kyllä wifi silti toimii koko ajan, joskin auttamattoman hitaasti.
Eilen oli muuten ensimmäinen päivä, jolloin matkasuunnitelmat eivät menneet aivan putkeen, vaikka suuremmilta ongelmilta vältyttiin vieläkin. Olin jo Kathmandussa lukenut Nagarkotin hotelleista TripAdvisorista ja keskittynyt tietysti edullisempiin majapaikkoihin. Hotel at the End of the Universe kuulosti jo nimensä perusteella niin hauskalta, että olisin halunnut sinne asumaan, mutta valitettavasti siellä ei ollut viideksi yöksi tilaa. Onneksi myös Nagarkot Farmhouse Resort sai todella hyvät arvostelut ja vaikutti kohtuuhintaiselta. Päätin varata sen. Klikkasin linkkiä, josta aukeni Agodan varausikkuna. Siinä hotellin nimi olikin Nagarkot Bed and Breakfast, mutta koska hotellien kuvat olivat tismalleen samat, oletin, että kyseessä on sama paikka ja pistin varauksen menemään. Sunnuntaiaamuna otin taksin Kathmandusta Nagarkotiin (olisin mennyt bussilla, mutta suoria busseja ei kuulemma ole - tiedä sitten, pitääkö se paikkaansa). Kerroin taksikuskille, etten ole ihan varma, onko hotellini nimi Farmhouse Resort vai Bed and Breakfast, eikä varausvahvistuksessakaan ole kunnon osoitetta tai puhelinnumeroa. Kuski osoittautui kovin avuliaaksi. Hän guuglasi Farmhousen numeron ja soitti sinne oitis. Sieltä sanottiin, että minun nimelläni ei ole minkäänlaista varausta ja paikka on muutenkin tupaten täynnä.
Ei auttanut kuin ajaa Nagarkotiin ja yrittää etsiä Bed and Breakfast. Ajelimme ympäri kylää, mutta emme löytäneet mitään sen nimistä. Lopulta pysähdyimme ja kysyimme paikallisilta tietä. He sanoivat, ettei sellaista hotellia olekaan ja olivat aivan ihmeissään, kun näytin heille varaustani. Puoli kylää raahattiin pohtimaan asiaa, mutta kukaan ei ollut kuullutkaan Bed and Breakfastista. Lopulta käännyimme takaisin ja juuri, kun olimme aikeissa luovuttaa, vasemmalla näkyi surkeannäköinen kyltti, johon oli väsyneellä maalilla maalattu sanat Bed and Breakfast. Osoittautui, että majapaikkani oli kylän huonoimmalla paikalla sijaitseva rähjäinen kerrostalo. Huoneeni oli asumiskelpoinen, mutta ankea, ja vaikutti siltä, että olin koko paikan ainoa asiakas. Taksikuskini katseli ympärilleen hieman huolestuneena ja ihmetteli, voiko minua ollenkaan jättää sinne. Kysyin, onko Nagarkotista yleensä helppo saada hotelleja, ja kun vastaus oli kyllä, vakuutin taksikuskille, että siinä tapauksessa pärjään hyvin.
Hieman nolona selitin paikan omistajalle, että olin kuvitellut varaavani huoneen Farmhouse Resortista. Omistaja vaikutti yllättyneeltä ja häkeltyneeltä ja myönsi, että Farmhouse on paljon mukavampi paikka. Hetken ihmettelimme, mitä tehdä, kunnes sovimme, että jätän laukkuni toistaiseksi hotelliin ja lähden etsimään jotain muuta vaihtoehtoa. Bed and Breakfastin omistaja näytti selvästi pettyneeltä, mutta nepalilaisittain suhtautui asiaan erittäin ystävällisesti ja kohteliaasti. Itselleni jäi vähän paha mieli, koska rahoilleni olisi varmaan ollut tarvetta, mutta maksoin heille sentään Agodan varausehtojen mukaisesti ensimmäisen yön hinnan.
Kävelin kylän poikki ja katselin ulkoapäin eri hotelleja, kunnes päädyin Hotel at the End of the Universelle. Sinnehän olin alunperin halunnutkin! Kävin kysymässä, onko majatalossa tilaa, ja sain kuin sainkin huoneen koko ajalle. Hotellista kysyttiin, tarvitsenko jonkun hakemaan tavarani, ja koska en halunnut raahata laukkujani ylämäkeen, vastasin kyllä. Oletin, että puhe oli autokyydistä, mutta sainkin mukaani kävelyseuraa. Oloni oli aika typerä, kun paluumatkalla kävelimme kylänraittia ja kantaja kantoi rinkkani, joka huvittavaa kyllä on huomattavasi kevyempi kuin se selkäreppu, jonka itse kannoin, koska jälkimmäisessä ovat läppärini ja kaikki kameratarvikkeeni. Päivä oli paahtavan aurinkoinen, joten kun pääsimme perille, minä uin hiessä ja kantoavulleni ei edes ollut tullut lämmin.
Hyvältä paikalta kuulostaa! Monesti nuo pikkupaikat on just matkan parhaimmistoa :) Ja tokihan sitä suomalaisena pitää hakea vähän tilaa ympärilleen, mutta ei sitä kaikki varmastikaan ymmärrä :D
VastaaPoistaJoo, Nagarkot on kyllä ehdottomasti ollut tän astisen reissun kohokohta! Haikailen sinne vieläkin takaisin. :D
Poista