Tuikeassa aamuilmassa ohi rämistää kaksikerrosbussi, jonka kylmän violetissa sisävalossa leijuu ilmeettömyys. Kadunvarren rakennukset silppuavat taivaan pieniksi suikaleiksi, joilla välinpitämättömät pilvet törmäilevät toisiinsa kenenkään näkemättä. Jalkakäytävän reunalla läpikuultavat roskapussit muodostavat alakuloisia, pisaroiden peittämiä kasoja, joista pilkottaa puoliksi juotu maitopullo, avattu säilykepurkki, hiljaa mätänevä banaaninkuori ja tyhjä keksipaketti. Metri metriltä katukiveys liukuu alta, sekunti sekunnilta taakse jää niljakkaita vaahteranlehtiä, kiiltelevää sylkeä ja koiran jätöksiä.
Aseman edustalla vastaan puskee kiiltonahkakenkien, partaveden ja kiireen tuoksu. Kodittoman miehen katse kimpoaa takaisin hyväosaisista housunlahkeista, jotka metron ahnas suu nielaisee sisäänsä.
Laiturilla vilahtavat vielä edellisen metron takavalot, kun se jo täyttyy uudestaan. Väkijoukko hakee rajojaan ja tungeksii parhaille paikoille. Kilpailu istumapaikoista on alkanut jo paljon ennen kuin seuraava juna lipuu laiturille. Let other passengers off the train first before boarding, kuuluttaa oranssiin liiviin pukeutunut virkailija, otsat rypistyvät, verenpaineet nousevat. Viimeiset hyppäävät hätiköiden junaan, joku jää sadatellen laiturille.
Ovet sulkeutuvat piipittäen, matkustajat etsivät omaa tilaansa ja asettuvat aloilleen. On tyhjiä katseita, painuneita katseita, väsyneitä katseita. On ilmaislehtien rapinaa ja vaimennettu yskäisy. Sylitietokoneita, salkkuja, turhantärkeitä paperinivaskoja, paksuja kaulaliinoja, hikipisaroita, pahvikupillinen ylikansallista kahvia.
On maanantaiaamu Lontoossa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti