lauantai 7. joulukuuta 2013

11.30
2
Voi terveyskeskukseni, minkä teit! Juuri, kun pääsin kehumasta brittiläisen terveydenhuollon maasta taivaaseen, teki NHS minulle kepposen. Ensi vuoden reissua silmällä pitäen olin kaukaa viisaana varannut maanantaille rokotusajan. Varasin sen jo yli kuukausi sitten, mutta matkarokotuksia annetaan vain maanantaisin ja aiempia aikoja ei ollut vapaana. Tämäkin oli keskellä päivää, mutta ajattelin, ettei se haittaa, koska kuten kaikki tiedämme:

Kuva: MilitaryHealth

Maanantaina lounasaikaan siis suuntasin töistä pää kolmantena jalkana takaisin kotikulmille. Kun pääsin terveyskeskuksen ovelle, sitä oltiin juuri laittamassa säppiin. "We're closed", huikkasi nainen oven takaa, ja minulle tuli kiire selittää, että olen varannut ajan. "Onko kyse matkarokotuksista? Ai, no siinä tapauksessa, käy peremmälle odottamaan."

Helpottuneena istahdin odotustilaan ja kaivoin Kindleni esille. Pelkään neuloja, joten yritin rauhoittaa hermojani lukemalla Indonesian matkaopasta. Minuutit kuluivat. Huomasin olevani ainoa potilas koko terveyskeskuksessa. Jatkoin lukemista, minuutit jatkoivat kulumista. Lopulta sairaanhoitaja kutsui minut huoneeseensa yli 20 minuuttia myöhässä.

Selitin hoitajalle olevani lähdössä pidempään reissuun, joka kattaa useita maita. Varmuuden vuoksi valehtelin hieman ja listasin maat, joihin tarvitaan mahdollisimman paljon rokotteita. Kyllä, tarkoitukseni on nimenomaan rämpiä riisipelloissa Kiinan maaseudulla! Ehdottomasti aion silitellä apinoita Boliviassa! Tarvitsen selvästi kunnon cocktailin koleraa, vesikauhua, keltakuumetta ja Japanin aivokuumetta!

Monta jatkokysymystä kysyttyään hoitaja kertoi, että NHS voi antaa rokotteista vain ne, joita suositellaan kaikille matkustajille (siitä huolimatta, että NHS:n nettisivut kertovat jotain ihan muuta). Koska minut on jo aiemmin rokotettu jäykkäkouristusta, kurkumätää, poliota ja hepatiitti A:ta vastaan, jäljelle jäi siis vain lavantautirokote. No, ei se mitään, ajattelin, saanpahan edes sen.

Hoitaja poistui hakemaan rokotetta, mutta palasi pian tyhjin käsin. "Lavantautirokotteet ovatkin loppu", hän totesi iloisesti ja neuvoi minua hakemaan rokotteet yksityiseltä matkaklinikalta. Kiukkua puhkuen keräsin kamppeeni ja suuntasin takaisin töihin, jonne saavuin melkein tunnin myöhässä. Olin tuhlannut paitsi omaa, myös työnantajani ja sairaanhoitajani aikaa sekä veronmaksajien rahoja.

Ei näin, NHS, ei näin.



P.S. Jos kukaan osaa suositella, mistä Lontoossa saisin matkarokotuksia edes suhteellisen edullisesti, niin kertokaa hetipian!

P.P.S. Myös Suomen rokotuskäytännöt kiinnostavat, koska osa rokotuksista saattaa nyt jäädä viime tippaan, ja olen helmikuussa Suomen kamaralla.

P.P.P.S. Mitä rokotuksia te muut olette hankkineet pidempiin reissuihin, joiden matkakohteista ei ole ihan tarkkaa tietoa? Mitkä rokotukset ovat mielestänne turhia? Entä mitä muita lääkkeitä olette etukäteen hankkineet ennen vaikkapa vuoden reissua? Ainakin malarialääkkeitä varmaan, mutta kuinka pitkäksi aikaa, jos kohdemaita ei ole suunniteltu koko vuodeksi eteenpäin?


2 kommenttia:

  1. Heippa!
    Itse olen nyt 9kk reissulla joka sijoittuu Aasiaan. Omana tarkoituksena ei ole yöpyä keskellä viidakkoa tai kahlata Mekong-jokea pitkin, mutta muuten kyllä on tarkoitus esim. Thaimaassa matkustaa pohjoiseen, samoin Cambodiaan ja Laosiin. Mulla on Twinrixi otettuna ja ne perusrokotteet jotka kaikkiin tuikataan. Muuta en ole katsonut tarpeelliseksi. Omasta mielestäni se Japanin aivokuume on hiukan liioiteltu rokotus, samoin malarialääkkeet, mutta jos kokee ne tarvitsevansa niin sitten ei kannata kyllä jättää ottamatta, ainakin mieli lepää sitten :) Malarialääkkeitä ei suositella pitkäksi aikaa joten niiden alottaminen kannattaa miettiä tarkkaan. lisäksi siitä mahdollisesti aiheutuvat sivuoireet kannattaa huimoida ettei sitten joudu psykoosiin keskellä viidakkoa.

    Omasta matka-apteekista löytyy buranaa, ibumaxia, strepsils (ilmastointi on jännä vehje), voltarenia (niskat jää jumiin), tiikerisalpaa, täältä paikallista hyttyskarkotetta. Lisäksi on tietty laastaria, aloe veraa, peruskosteusvoidetta ja nessuja. Meikäläinen luottaa siihen, että paikallisista apteekeista saa sitten muita pillereitä.

    Toivottavasti oli edes jotain pientä apua! :) pallontallaajien keskustelupalstalta voi ainakin lukea ihmisten kattavia mietintöjä rokotuksista ja matkalle mukaan otettavista lääkkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, kiva kuulla, mitä muut ovat tehneet! :) Sain juuri varattua uuden rokotusajan joulukuun puoliväliin, jos tällä kertaa sitten saisi edes sen lavantautirokotteen.

      Noita malariapillereitä olen joskus syönyt ja mulle ei ainakaan sillon tullut mitään sivuvaikutuksia, mutta en kyllä syönytkään niitä kuin pari viikkoa. En niitä seuraavassakaan reissussa halua koko ajan popsia, mutta ehkä jossain pahimmilla riskialueilla. Jos ei muuten, niin juuri siksi, että ainakin sitten se mieli lepää. :)

      Hyvä kun muistutit pallontallaajista, olin aivan unohtanut koko sivuston, vaikka joskus hengailin siellä hyvinkin aktiivisesti!

      Poista