maanantai 30. joulukuuta 2013

10.33
2
Kaikki varmaan jo tietävät, mikä on bucket list eli lista asioista, joita haluaisi tehdä ennen kuolemaansa. Suhtaudun noihin listoihin vähän ristiriitaisesti, vaikka tykkäänkin lukea muiden listoja netistä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on tärkeää miettiä, mitä elämältään haluaa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että listoissa keskitytään usein kovin pieniin asioihin. Totta kai olisi hienoa nähdä pyramidit tai uida delfiinien kanssa, mutta kaduttaako minua oikeasti kuolinvuoteellani, jos en koe kumpaakaan? Tuskin.

Kuva: vernieman
Omalla kohdallani viime vuosien suurin unelmani on ollut irtiotto, jota parhaillaan suunnittelen. Minulle on todella tärkeää, että ainakin kokeilen kiertolaiselämää maailmalla. Jos jäisin huomenna bussin alle, olen varma, että tuon haaveen toteuttamatta jättäminen kaduttaisi. Tuntisin luultavasti eläneeni elämäni yhteiskunnan asettamien normien enkä omien arvojeni ja unelmieni mukaisesti.

Kuva: sarahwulfeck

Koska jonkinlaisia tavoitteita on kuitenkin hyvä olla, ajattelin näin uuden vuoden alla listata asioita, joita haluaisin reissussa saavuttaa ja teemoja, joihin haluaisin keskittyä.

1) Ota aikaa kirjoittamiselle.

Tämä koskee lähinnä luovaa kirjoittamista ja nimenomaan suomen kielellä (kirjoitan jo nykyään töikseni, mutta englanniksi). Yksi parhaista asioista reissuun lähdössä on, että saan toivottavasti enemmän aikaa kirjoittamiselle. Lontoon vuosien jälkeen suomeni on vähän ruosteessa, mutta odotan jo innolla, että voin kirjoittaa matkatunnelmiani tänne blogiin ja kirjata myöhempien päivien iloksi muistojani silloin, kun ne ovat vielä tuoreita. Lisäksi haluaisin tehdä etätöinä käännöksiä englannista suomeen ja ihannetilanteessa kirjoittaa joitakin lehtijuttuja. Salaa haaveilen myös kirjan kirjoittamisesta, tietenkin jossain rauhaisassa paikassa luonnon keskellä.

2) Opi paremmaksi valokuvaajaksi.

Matkoilla usein innostun ottamaan tavallista enemmän valokuvia, koska uutta ja eksoottista nähtävää löytyy joka kulman takaa. Haluaisinkin matkustaa erityisesti poikkeuksellisen kauniisiin ja valokuvauksellisiin paikkoihin. Toivon, että ensi vuonna valokuvasaldoni kasvaa moninkertaiseksi ja että harjoituksen myötä opin ottamaan parempia kuvia. Haaveilen siitä, että jos joskus asetun aloilleni, asuntoni seiniä tulevat koristamaan itse ottamani valokuvat maailman eri kolkista.

3) Opi avoimemmaksi.

Minulle on joskus sanottu, että olen yhtä aikaa todella avoin ja todella pidättäytyvä luonne. Toisaalta puhun kavereilleni ja välillä vähän kenelle sattuu avoimesti asioistani (kuten nyt tässä blogissa), toisaalta usein vältän näyttämästä todellisia tunteitani. Jonkinlaisena puolustusmekanismina tuppaan pitämään oikeat ajatukseni ja mielipiteeni itselläni, varsinkin jos keskustelen jonkun kanssa, jota en perinpohjin tunne. Saatan huumorin varjolla sanoa paljon asioita, joita en oikeasti tarkoita, välttääkseni puhumasta suoraan sydämestäni. Tiedän, että tästä on minulle enemmän haittaa kuin hyötyä, joten haluaisin opetella eroon koko typerästä tavasta. Toivon, että ensi vuonna tähän on paljon mahdollisuuksia, koska matkustellessa tapaa jatkuvasti ihmisiä, joiden kanssa ei ole ehtinyt jumiutua vanhoihin kaavoihin.

Toisaalta haluan ylipäänsä suhtautua avoimemmin tuntemattomiin ihmisiin. Nykyisessä arjessani en kovinkaan usein tapaa uusia ihmisiä. Jos joku tuntematon alkaa keskustelemaan minulle vaikka bussissa, voi se tuntua jotenkin oudolta ja kiusalliselta. Haluaisin, että minun olisi helpompi jutella täysin tuntemattomille ja luottaa siihen, että he saattavat haluta keskustella ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Toisaalta haluaisin myös tutustua eri ikäisiin ja eri kulttuureista tuleviin ihmisiin, enkä viettää kaikkea aikaani itseäni muistuttavien tyyppien seurassa. Reissussa kaikkeen tähän on paljon mahdollisuuksia, koska uusia ihmisiä tulee vastaan enemmän. Tiedän, että tämä on myös pelkkä harjoittelukysymys. Jos ottaa tavoitteeksi puhua vaikkapa viidelle tuntemattomalle ihmiselle päivässä, sujuu jutustelu ihmisen kuin ihmisen kanssa tuotapikaa noin vain. Kerron tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä, koska joskus pakotin itseni juttelemaan kaikille vastaan tulleille Lontoon kodittomille. Siitä vain on jo sen verran aikaa, että olen taas ruosteessa.

4) Opi uusia kieliä.

Erityisesti espanja ja japani ovat toivelistallani, koska olen opiskellut molempia aikaisemmin ja pidän siitä, miten näitä kieliä äännetään. Vieraiden kielten kautta myös oppii ymmärtämään vieraita kulttuureja ihan uudella tavalla, eikä niiden osaamisesta ole työelämässäkään haittaa (varsinkaan, jos tekee työkseen käännöksiä). Olisi mahtavaa puhua muitakin kieliä kuin suomea ja englantia sujuvasti. Matkustellessa tähän on paljon mahdollisuuksia ja paikan päällä kieliä on nopeampi oppia kuin kotimaan kielikursseilla.

5) Löydä liikkumisen ilo.

Kuten moni muukin, menetin koulun liikuntatunneilla liikunnan ilon vuosikausiksi. Vasta yli kaksikymppisenä aloin huomata, että maailmassa on sittenkin liikuntalajeja, joita tykkään harrastaa. Lontoon arjessa en silti ole keskittynyt niihin niin paljon kuin olisin halunnut, osittain siksi, että täällä töistä tullaan kotiin vasta illalla ja välimatkat ovat pitkiä, osittain vain omaa laiskuuttani. Toivon, että jos minulla on ensi vuonna enemmän vapaa-aikaa, ehdin myös liikkua enemmän. Erityisesti haluaisin keskittyä astangajoogaan, jota onkin tarjolla ympäri Aasiaa. Olisi mielenkiintoista osallistua esimerkiksi joogaretriittiin, vaikken mikään hirveän hengellinen hippiluonne olekaan. Haluan myös liikkua kauniissa maisemissa. Haaveilen erityisesti juoksulenkeistä merenrannoilla ja patikoinnista vuoristossa. Jos uskallan poistua mukavuusalueeltani, voisin myös opetella ratsastamaan tai sukeltamaan. Kuka ties kaikkein rakkain lempilajini tulee olemaan joku, jota en vielä ole edes kokeillut.

6) Maistele uusia makuja.

Iso osa matkailun iloa on uusien ruokalajien kokeileminen. Muistan vieläkin, kuinka joskus maistoin ensi kertaa sushia ja muita japanilaisia ruokia. En pitänyt niistä ollenkaan. Nykyään kuitenkin pistelen raakaa kalaa puikoilla hyvällä halulla. Olen todella tyytyväinen, että koin lopulta käännytyksen, enkä jäänyt paitsi japanilaisista herkuista, sillä japanilainen keittiö on mielestäni maailman parhaimpia ja japanilaiset todella arvostavat hyvää ruokaa. 

Lyhyesti: maailma on täynnä ihania ruokia, jotka vain odottavat kokeilemistaan.

7) Tarjoa apua sitä tarvitseville.

Joskus sitä ihmettelee, mitä merkitystä omalla elämälläni on. Onko työlläni muuta tarkoitusta kuin kustantaa elämiseni ja takoa rahaa firman sijoittajille? Teenkö täällä mitään muuta kuin kulutan planeetan resursseja? Miksi minulla olisi oikeus elää huomattavasti leveämmin kuin suurimmalla osalla maailman väestöstä? Tarvitsenko oikeasti edes pientä osaa siitä materiasta, mitä minulla on? Tiedän kyllä vastaukset näihin kysymyksiin, mutta länsimaisessa arjessa on helppo unohtaa, miten vähällä maailman toisella puolella tullaan toimeen ja kuinka epäreilusti resurssit ovat jakautuneet. Ensi vuonna haluaisinkin omien unelmieni toteuttamisen lomassa auttaa myös muita. 

Tunnustan, että tulen edelleen olemaan itsekäs, koska periaatteessa voisin unohtaa koko reissun ja lahjoittaa koko matkakassani hyväntekeväisyyteen. Tiedän myös, että lentäminen on epäekologista, mutta en silti tule välttämään sitä kokonaan. Joitakin muutoksia parempaan haluan kuitenkin tehdä. Tahdon minimoida kulutukseni, koska loppujen lopuksi ihminen tulee toimeen todella vähällä. Tahdon myös tukea pieniä paikallisia yrittäjiä, syödä enemmän kasvisruokaa ja antaa edes aikaani vähäosaisemmille. Olen jo etukäteen iloinen siitä, että maailmalla saa tahtomattaankin terveellistä perspektiiviä, kun näkee miten toinen pallonpuoli elää. Ehkä se inspiroi toimimaan entistä paremmin jatkossa.


Onnellista uutta vuotta 2014 kaikille! Toivottavasti pääsette toteuttamaan unelmianne!



2 kommenttia:

  1. Hieno lista, olen miettinyt aika lailla samaa asiaa sillä itseäni "bucket" listat lähinnä ärsyttävät, jos ihan totta puhutaan... Voihan niitä muiden listoja lueskella, ja onhan itsellänikin paikkoja missä haluaisin jossain vaiheessa käydä, mutta jos niistä ei tule mitään niin sitten ei. Hienoja kokemuksia on kertynyt joka tapauksessa matkan varrelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, järkähtämättömänä listojen ystävänä innostuin joskus tekemään sellaisen perinteisen bucket listan ja aikani pakerrettuani mulla oli about sadan kohdan lista asioista, joilla ei loppujen lopuksi ole mulle juurikaan merkitystä. :D Sittemmin olen koittanut keskittyä isompiin linjauksiin. :)

      Poista